Jos metsään haluat mennä nyt niin takuulla yllätyt...

Ilta hämärtyy. Istun Salpalinjalla panssariesteeksi tehdyn kivirykelmän takana vihreään pressuun kääriytyneenä. Olen sulautunut maastoon, olen yksi kivistä. Tosin kivien varpaita ei varmaankaan palele. Omani ovat jäässä. Yritän liikuttaa niitä varovasti päästämättä ääntä. Pressu kahisee helposti. Nyt pitää olla ääneti ja liikkumatta. Jossain huudetaan ohjeita. Äänet lähestyvät. Kuulostelen. Töminää ja puuskutusta. Nyt se on lähellä, todella lähellä. Olen hengittämättä. Pian selkäni takaa kuuluukin huohotusta, korinaa. Joku hyppää päälleni, repii pressun pois, yrittää työntää minua väkisin pystyyn...

Vaikka luulisi niin en ole puolustamassa isänmaatamme Venäjän hyökkäystä vastaan. Vaikka ympärilläni onkin juoksuhautoja ja panssarivaunuesteitä... Olen hakutreeneissä ja toimin maalimiehenä Even koiralle Lexalle. Ja toisin kuin olisi suotavaa, Lexa kaivaa minut väkisin esiin piilostani ja jää haukkumaan minua. Ohjaaja kutsuu koiransa luokseen ja minä kääriydyn takaisin pressuni sisään. Pian Lexa saapuu taas. Se tunkee itsensä pressun alle ja yrittää kaivaa leluaan altani. Kun lelua ei tipu, koira alkaa taas haukkumaan. Kolmannella lähetyksellä onnistuu, Lexa vie rullan ohjaajalleen ja pian he tulevatkin yhdessä näytölle. Saan luvan kaivautua ylös kylmästä maasta.

Aiemmin olin kyykötellyt kuusten alla hakurullien ja ruokapalkan kera. Hiipinyt haamuna pressu viittana hulmuten piilopaikasta toiseen. Juossut karkuun koiraa samalla iloisesti lellettäen. Hyppinyt haarahyppyjä kuusen juurella antaakseni koiralle pienen vihjeen itsestäni. Oikonut silmälasini rottweilerin iloisten pusujen jälkeen, tuntenut kuinka vaikut korvistani irtosivat samaisen rottweilerin haukkuessa varsin kantavalla äänellä korvani juuressa. Ja tietenkin ohjannut omaa Kaapoani maalimiesten ihmeellisessä hakumaassa. Ja Kaapo toimikin hyvin, olin tosi tyytyväinen. Ja todella iso kiitos kuuluu maalimiehille, jotka osaavat lukea koiraani hyvin ja sen mukaan innostaa tai palkata sitä.

Hakutreenejä ei synny ilman innokkaita harrastajia. Meillä on nyt todella hyvä ja aktiivinen porukka kasassa, Koirapoppoo. Joka kerta ei voi odottaa harrastajaryntäystä, onhan ihmisillä muutakin elämää. Mutta pienelläkin porukalla saa hyvät treenit aikaiseksi. Ja tuo meidän porukka on aivan mahtava. Yli puolet harrastuksen mukavuudesta tulee hyvästä treeni-ilmapiiristä. Ei sinne metsään jaksaisi raahautua, jos paikalla olisi vain ikäviä ihmisiä. Meitä on kaiken tasoisia, ihan aloittelevia, vähän pidempään harrastaneita, kilpailevia ja siltä ja väliltä. Ja kaikki ovat aina tervetulleita.

Meillä on mahtavat maastotkin käytössä. Tuolla sodanaikaisilla puolustuslinjoilla on sekä ihmisten tekemiä että luonnon muovaamia piiloja. Juoksuhaudat ja panssariesteet ovat todella haastavia koirille. Kaatuneet puut, kivet, mäen nyppylät, tiheä kuusiaita, ojat ja lätäköt, nuo kaikki motivoivat koiraa. Sekä kehittävät sen itseluottamusta, kun se löytää piiloutuneen ihmisen. 

Mikä saa ihmisen lähtemään kerta toisensa perään säässä kuin säässä koiran kanssa harrastamaan. Ensinnäkin on mukava seurata koiran intoa ja iloa, kun se suorittaa tehtäväänsä. Seurata koiransa kehittymistä. Melkein yhtä tärkeää on hyvä porukka ja sieltä saadut ystävyyssuhteet. Ei siellä treeneissä pelkästään treenata, ehtii siellä vähän maailmaakin parantaa. Toisten kokemukset ja neuvot ovat kullanarvoisia, aina löytyy joku jolla on käyttökelpoinen idea johonkin ongelmaan. Koiran kanssa harrastaessa saa samalla roppakaupalla liikuntaa ja raitista ilmaa. Varsinkin nyt, kun treenit viedään kunnolla läpi. Mitään muutaman minuutin huiskaisuja ei oteta, koirat saavat tehdä enemmän kuin kolme pistoa. Aloittelijakoiria lukuunottamatta aikaa menee per koira helposti 20-30 minuuttia. Siinä ajassa koira ehtii jo oivaltaakin jotain. Ja illalla koira onkin kovin rento ja väsynyt, onhan se oikeasti joutunut tekemään töitä.

Jos joskus tuntuukin, että ei kiinnosta yhtään lähteä, niin silti sitä sinne vaan lähtee. Ja hetken päästä on jo oikeasti hyvä mieli. Parasta terapiaa kiireisen elämän keskellä. Tekipä sen koiran kanssa sitten mitä tahansa. Aivan samalla tavalla arjen ongelmista pääsee eroon olipa harrastuksena sitten haku, tottis, jälki, dobo tai ihan mikä vaan harrastus koiran kanssa. Koska silloin joutuu keskittymään koiraan, et itseensä tai omiin ongelmiinsa. Ja vaikka tämä harrastus hevosten ohella vie kaiken aikani, en valita. Voi kai sanoa, että valintani olen tehnyt. Ja vaikka ei koskaan ikinä milloinkaan kilpailtaisi missään heikkojen hermojeni takia, niin harrastaa voi ilman suuria tavoitteitakin. Kaipa se hauskanpito ja koiran energian purkaminen yhteiselämää helpottaaksemme on kaikkein tärkeintä? Meidän kotona ei koirat ole ikinä tehneet mitään tuhoja. Ne saavat purkaa ylimääräiset energiansa omistajan ohjaamaan toimintaan, ei itse valintsemaansa, yleensä meitä ihmisiä harmittavaan toimintaan

Koirapoppoon käytössä on myös pari muuta hakumetsää, peltoalue jäljen tekoa varten sekä varikkoalue tottistelua varten. Jäseniä Koirapoppoon facebook-ryhmässä on jo yli 60. Kaikki eivät tietenkään ole aktiivisia treeneissä kävijöitä, mutta on meitä aktiivisiakin onneksi sen verran, että treenit saadaan pidettyä. Aika hyvin ei niin viralliselta porukalta! Ja mukaan toimintaan toivotaan lisää aktiivisia ja innostuneita harrastajia!

Honey, I'm home!!

Lauantai aamuna ennen kukon laulua kääntyi jenkkimaasturimme keula kohti savon maata. Perässä roikkui hevoskoppi. Olimme menossa hakemaan entistä hevostamme. Tatsi tulisi takaisin kotiin.

Reissu kesti reilun seitsemän tuntia, tulomatkalla navigaattori kuljetti meitä ihan minne tahtoi. Mutta kotiin päästiin silti. Tatsi hirnui jo kopissa, kun saavuimme pihaan. Vein sen karsinaan ja otin loimet pois päältä. Poika rupesi heti piehtaroimaan ja tarhassakin meni suoraan syömään. Mitään turhia kahinoita ei tullut, kyllä pojat toisensa tunnistivat. Sakari on ollut ihme pomottaja. Se muuttui silloin heinäkuussa, kun Tatsi lähti. Ilmeisesti hevonenkin voi ikävöidä niin paljon, että luonne muuttuu. Tai sitten siltä puuttui se toinen aisapari, joka oli ennen auttanut laumajärjestyksen ylläpidossa. Nyt se on sitten pari päivää pomotellut laumaansa ihan urakalla. Tatsiakin, vaikka ennen tekivät kaiken yhdessä. Leikkiikö se nyt marttyyriä? "En leiki enää sinun kanssa, kun kerran jätit minut tänne yksin!" Tuskinpa vaan :) Ehkäpä lauma hakee taas uutta muotoaan.

Eilen kävin ratsastelemassa Tatsilla. Kokeilin mukana tullutta lännen satulaa. Ruuna oli todella rauhallinen. Jopa liiankin rauhallinen. Alkuun tietysti voi olla outoa tutussakin paikassa, eiköhän se pilke silmäkulmaan syty piakkoin. Ja lännensatulaa pitää vähän fiksailla näille tappijaloille sopivaksi. Jalustimien säätöä nyt ensinnäkin. Ja seuraavaksi täytyykin opetella sieltä länkkäristä alas tulo. Eilen nimittäin meinasin nupsahtaa nupilleni hevosen väärälle puolelle. Ehdin jo ajatella, että nyt kyllä kuolen. Liukkaat vaatteeni luisuttivat minua juuri väärälle puolelle ja pian roikuinkin silmänräpäyksen ajan pää alaspäin. Ihmeen kaupalla sain väännettyä itseni takaisin hevosen vasemmalle puolelle ja siitä alas...

Heitin vielä lenkin Sakarin ja Rinon kanssa ennen kuin lähdin hakutreeneihin. Koiraa en treeneihin otanut mukaan. Kaapolla on niin järkyttävä korvatulehdus, että koira on aivan nuupallaan. Tänään saa onneksi kunnon lääkkeet. Rino hölkötteli kuumana käyvän Sakarin perässä monen monta kilometriä, joten en sitäkään treeneihin mukaan ottanut. Niinpä sitten ilman koiraa räntäsateessa keskellä metsää kastuin aivan litimäräksi. Mutta silti oli mukavaa ja tulipahan nähtyä muita samanmielisiä hulluja koiraihmisiä. 

Tänään Rinja kävi ultrassa.Narttu on tyhjä eli pentuja ei ole tulossa. Onneksi!

Kahdeksan kukkoa ja yksi sairas kana saapuivat tiensä päähän lauantai-iltana. Kanala on nyt rauhallinen. Eetu-kukko pääsi veljensä ikeen alta ja saa rauhassa kanaparveaan hyyssätä. Surettaa Kallen lähtö, mutta toisesta oli pakko luopua ja Eetu oli rakkaampi. Se sylikukko. Silkkikukko sai lähdöt liiallisen seksuaalisen aktiivisuuden vuoksi. Kanaparat olivat aivan hätäännyksissään.

Viime keskiviikkona alkoi kauan odotettu Dobo. Ja kylläpä Kaapolla ja minulla olikin hurjan kivaa. Saa nähdä parantuuko korva sen verran, että ensi keskiviikkona päästään mukaan? Tai minähän menen sinne vaikka ilman koiraa, mutta olisihan se kiva, jos Kaapokin pääsisi.

Murheenkryynejä ja Tuurin pilkahduksia

Tumpelon kanssa tehtiin toissa päivänä ensimmäinen oikea intervalliharjoitus. Poika joutui töihin ihan eri tavalla, lenkin jälkeen oli oikeasti hikinen hevonen.. Liekillä aikoinaan tein paljonkin intervalleja ja hevonen tykkäsi niistä kovasti ja treenit antoi hyvän vasteen. Katsotaan miten poika reagoi, alkaako tuottamaan tulosta. Selvästi on pikkuravurin elkeitä pojassa. Hölkälle pitäisi päästä koko ajan, kävelemään ei malttaisi millään jäädä. Pää pystyssä juokse kuten emänsäkin, askelkin Liekkimäinen. Jos Tumpelolla ei olisi tuollainen hulmuharja ja päässä olisi isompi merkki, luulisi emäkseen. Tosin Tumpelo ei tarjoa epämiellyttäville ihmisille kaviota tai hammasta.

Eilen oli hampaiden raspausta ohjelmassa. Liekille oli ihan kohtuulliset koukut kasvanut takahampaisiin. Nyt niistä päästiin eroon. Nipsulta oli yksi hammas katkennut ja se on nyt seurannassa tulehduksen varalta. Liekin silmän alla on elohiiri ihan jatkuvana. Alkaa huolestuttaa. Eläinlääkäri sanoi sen olevan hermoperäistä ja voi johtua monestakin syystä. Mä en tiedä mitä teen!!!! Minkälaiset tutkimukset tuohonkin on? Voiko johtua jostain vitamiinin puutteesta (kalkki, magnesium... Joku?) Ainakin magnesiumia pitää lisätä rehujen joukkoon, eihän tuo ota eikä annakaan. Ei ole kiva olla, kun silmä nykii koko ajan. Muistan, kun itsellänikin viikkoja jatkui elohiiri silmässä. Alkoi vaikuttamaan jo tasapainoon sun muuhun.

Rino pääsi eilen harjoituksiin isoon koiralaumaan. Voi pyhä veli, että taas oli "riemussa" pitelemistä. Eihän siitä meinannut tulla mitään, koira kävi niin kierroksilla. Aivan järkyttävää oli sitä touhua seurata. Kokeilin olla välittämättä ja käänsin selän poispäin kiihdyttävistä asioista. Löysäsin hihnan. Tai yritin. Koira syöksyi aina hihnanmitan päähän. Syöksyi minun eteen, taakse, sivulle, toiselle sivulle. Hyöri ja pyöri ja piippasi. Välillä haukkui muita. Murisi koirille. Ja siinä sivussa jo ihmisillekin. Minusta näytti se kohtaus aivan joltakin raivokohtaukselta, koska ei päässyt purkamaan tunnetilaansa mihinkään käsinkosketeltavaan. Silloin päätin laittaa koiran jäähylle ja polttaa tupakan, että itsekin saan vedettyä henkeä. Ja sitten alettiin töihin ämpyilemättä. Pakotin koiran ottaamaan kontaktin minuun vaikka niitä muita yrittikin vahtia ihan tosissaan. Ärähdin, enkä suostunut vastahankoiluun yhtään.  Ajattelin, että nyt riitti... No, ei se koira ollut sen parempi tai huonompi kuin ennenkään. Ainahan se on tehnyt työnsä hyvin, kun vaan saa ajatuksensa irti kaikesta muusta häiritsevästä. Mutta hyviä vinkkejä sain palkkaukseen ja palkan suuntaan. Illalla jo kokeilin, ja totta tosiaan toimii eteeni tulevissa liikkeissä. Eli koiralle annettava palkka on leuan alla ja palkataan pudottamalla se palkka sieltä.

Illan koira olikin varsin rauhallinen ulkoisesti vaikkakin huomasin silmistä, ettei päässä ole rauhallista. Voi että minulla käy sääliksi tuota koiraa. Aivan varmasti taitavalla ja tavoitteellisella kouluttajalla Rino pääsisi oikeuksiinsa vietikkäänä ja kiihkeänä koirana. Minulla kun tämä on enemmän puuhastelua ja aika pitää jakaa kahden muun koiran ja kolmen hevosen kesken, niin Rino ei saa niin paljon treeniä ja puuhaa kuin se tarvitsisi... Pelkkänä kotikoirana tuo koira olisi kulmakunnan kauhistus. Lenkkeily ei riittäisi vaan alkaisi ihmisten terrorisointi, huonekalujen tms silpominen ym. ikävä puuha.

Tänään Kaapon kanssa mennään ensimmäiselle Dobo-tunnille.. Mitähän siitäkin tulee?? Naurattaa jo valmiiksi :)

Siis onko tänään maanantai???

Kuinkas moni muistaa Mikko Alatalon laulaman Känkkäränkkä-laulun? Minun luona tuo pieni ja paha noita Känkkäränkkä vieraili heti aamusta.

Kello soi 04:50 ja heti tunsin, että verensokeri on liian matalalla. Mittari näyttikin 3.0mmol/l. Huokaus.... Todella ihana aloitus aamulle. Eihän se auttanut muu kuin istua pöydän ääreen ja syödä, vaikka ei nälkä ollutkaan. Suu turtana, jalat vetelänä ja pää puurossa mätystin mauttomia leipäpalasia (makuaistini katoaa, kun verensokeri huitelee liian alhaalla) . Ja verensokeri piti vielä kaiken lisäksi saada nousemaan nopeasti ja tarpeeksi ylös, koska oli jo kiire kuljettaa hevoset tarhoihin ja mennä koirien kanssa aamulenkille. Mutta eihän se verensokeri tietenkään totellut ja vasta puolen tunnin kuluttua uskalsin ajatella ulos lähtemistä. Tämän puolen tunnin aikana koirat olivat ehtineet  selvitellä erimielisyyksiä hirvenluista, jotka kaveri eilen toi. Rinjalla sai rytäkässä pienen reiän korvaansa. Huomasin myös mustat silmänaluseni ja litran vetoiset silmäpussit. Milloinkahan viimeksi olen nukkunut kunnolla? Ja ulkonakin oli alkanut sataa kaatamalla... To-del-la hienoa!

Lopulta pääsin rämpimään pilkkopimeään ja sateiseen syksyaamuun. Onneksi koiratkin olivat säästä aivan samaa mieltä kanssani ja toimittivat hommansa vauhdilla. Tallissa tuttua sadekelin loimirumbaa. Tamma esitteli hampaitaan ja toinen tollo pyörii karsinassa ympyrää, niin että loimea oli hankala pukea. Kolmas hidasteli ja neljäs yritti syödä takkini hupun. Viides pelkäsi kaikkia matkan varrelle sattuneita sapelihammastiikereitä. Veetutus pään sisällä vain koveni kovenemistaan.  Piakkoin alkoi henkeäkin ahdistaa liiasta huhkimisesta ja kuinkas muutenkaan, astmalääke oli tietenkin sisällä. Hammasta purren hoidin hommat loppuun. Kaapo hävisi hirvenluiden perään, luulin sen jo joutuneen suden suuhun kuultuani ihmeellistä ulinaa. Onneksi se olikin vain herätyshuuto joltakin kanalan hassuäänisistä kukoista. Sateen ropistessa äänetkin kuulostavat erilaiselta. Lopulta sisälle päästyäni huomasin olevani myöhässä aikataulustani ihan kivasti. Hiestä ja vesisateesta litimärkänä raahauduin suihkuun ja ehdin siinä välissä kadottaa silmälasinikin, joita sitten ennen lähtöäni etsin kuumeisesti. Mutta matkaan pääsin kuitenkin. Onneksi sain aika rauhassa ajella, märällä tieosuudella edessäni köryytteli vain pari hassua tientukkoa. Radio SuomiPoppia kuunnellessa ketutuskin hävisi. Arkiaamun paras hetki onkin se, kun auton käynnistyessä Jaajo, Juha ja Anni pääsevät ääneen. Jutut ovat hulvattomia, joskus ehkä hyvän maun rajoissa, mutta silti tuo kolmikko on vaan niin parasta!! Ei tosikoille!

Huono aamu saattaa joskus pilata koko päivän. Nyt toivottavasti ikävät fiilikset jäi tuon 70km:n pituisen työmatkan varrelle...

Illalla Kaapon kanssa esineruutua harjoittelemaan. Toivottavasti siellä sujuu paremmin.. Ja viikonloppukin alkaa tänään. Ehkä sittenkään ei ole niin huono päivä!

Muriseva koira on rehellinen

1. Kuvassa entinen koiramme Riku. Mitä koiran katse ja olemus kertoo?

Kuvitellaanpa tilanne. Lapsesi konttaa lattialla ja lähestyy koiraasi. Koira murisee. Sinun reaktiosi saattaa olla koiran kieltäminen tai jopa rankaiseminen. Oikein vai väärin?

Kotiisi tulee vieras kyläilemään, koirasi murisee vieraalle. Kiellätkö tai rankaisetko koiraasi?

Miksi koirasi murisee, onko se vihainen, aikooko se hyökätä? Ei todellakaan. Koirasi on tilanteessa epävarma, se ehkä pelkääkin. Koirasi ei tunne oloaan mukavaksi eikä se luota tilanteen hyvin päättymiseen. Tilanne voi olla koirasi mielestä uhkaava. Se varoittaa murinalla. Kertoo, että haluaa epämiellyttävän tilanteen päättyvän. Mitä tapahtuu, kun kiellät koiraasi toistuvasti tämänkaltaisissa tilanteissa? Kyllä, se lakkaa murisemasta. Se lakkaa varoittamasta, kertomasta tunteitaan. Seuraava askel onkin, että koira hyökkää päälle ilman varoitusta. Siitä on tullut meidän mielestä salavihainen. Salavihainen, koska omistaja teki koirasta sellaisen. Siltä on viety sen mahdollisuus kertoa meille mitä se tuntee. Koira on mykistetty rankaisulla, se ei ehkä enää koskaan uskalla murista vaan käy suoraan päälle. Mitä tapahtuu koiralle, joka puree ihmisiä. Se yleensä lopetetaan.

2. Riku ottaa rennosti

Kuinka näissä tilanteissa pitäisi toimia? Järjestä kotiisi paikka, missä koira saa olla rauhassa ja turvassa lapsilta, vierailta ja ihan kaikelta, minkä se tuntee epämiellyttävänä. Paikka, jonne se saa vetäytyä omaan rauhaansa. Vie koira pois epämielyttävistä tilanteista, älä pakota mihinkään mikä tekee sen epävarmaksi. Näihin tilanteisiin koiran voi siedättää pikku hiljaa, muistat vaan aina palkita oikeasta toiminnasta. Ole sinä se vankka kallio, johon koira voi luottaa. Oletko sinä kieltänyt joskus koiraasi murisemasta? Minä olen, se tulee niin automaattisesti. Vanhat tavat ovat tiukassa....

Haukkuva koira ei pure. Vai pureeko? Koiran haukkumistyylejä on niin erilaisia. Niissä on niin monia vivahteita, joita me ihmiset emme ymmärrä. Jos haukun äänensävyä ei voi tulkita niin koiran kehon kieltä seuraamalla voi huomata, haukkuuko koira peloissaan, vihaisena, innokkaana vai iloisena. Onko haukku pelkästään vartiohaukku, jolla se ilmoittaa vieraan tulosta? Haukkuuko se stressaantuneena purkaen oloaan johonkin, minkä se hallitsee? Kutsuuko koira haukullaan leikkimään? En kyllä kehottaisi lähestymään vierasta haukkuvaa koiraa vaan antaisin olla ihan rauhassa, ellen tietäisi mitä se haukullaan tarkoittaa.

Miksi koira rähjää remmissä? Tämä on tapa, jonka me ihmiset olemme koiralle opettaneet. Koirat ovat rauhaa rakastavia eläimiä, ne mieluummin välttelevät tilanteita, joissa ne joutuvat kohtaamaan toisen koiran arveluttavassa tilanteessa. Tai joskus ne vain haluavat tutustua vieraaseen koiraan, joka antaa ystävällisiä signaaleja. Mutta ne eivät todellakaan ala räyhäämään toiselle koiralle heti, kun näkevät sellaisen tulevan. Miten siis olemme saaneet tällaisen käyttäytymisen aikaan? Koirien kohtaamiset kävelytiellä ovat niin epäluonnollisia tilanteita kuin olla voi. Normaalitilanteessa vapaana ollessaan koira lähestyisi toista koiraa kaartaen, kylki toiseen koiraan päin. Ne eivät tuijota toisiaan, vaan katselevat sivuun. Ne ehkä haukottelevat, hiljentävät askeleitaan, nuolaisevat nenää, siristävät silmiään. Rauhoittelevat tilannetta. Mutta mitäpä me ihmiset teemme tässä tilanteessa. Kiristämme remmin. Pakotamme koiran kulkemaan suoraan. Emme anna hidastaa vaan raahaamme vaikka koiraa perässämme. Tuijotamme vastaantulevaa koiraa silmät rävähtämättä. Äänemme kovenee? Ehkä hermostumme, jännitymme? Mitkä signaalit näin välitämme koirallemme? Jep, koirankin mielestä tilanteessa on pakko olla jotain aivan hirveää kun omistaja käyttäytyy noin. Ja kas niin, jokainen vieraan koiran kohtaaminen tämän jälkeen onkin yhtä räyhäämistä.

Koirasi riehuu, se haluaa mennä kaikkien ihmisten ja koirien luokse tutustumaan häntä heiluen. Se ei kuuntele sinua. Mitä sinä teet? Kovennat ehkä ääntäsi?  Kiristät hihnaa ja raahaat väkisin eri suuntaan. Luuletkos, että tällaisen jälkeen koirasi haluaa olla sinun luonasi senkään vertaa? Et olekaan enää kiva ihminen. Mitä sinä voisit tehdä, että olisit koirasi mielestä maailman paras juttu? Kaikki keinot ovat sallittuja, mutta mikä keino toimisi koirasi kohdalla parhaiten? Kuinka saat huomion käännettyä muista kivoista asioista itseesi muuten kuin väkipakolla?

Millaisia rauhoittavia signaaleja koirat sitten käyttävät? Oletko huomannut koirasi haukottelevan joskus? Se ei ehkä tarkoitakkaan väsymystä tai tympääntymistä vaan koirasi on epävarma ja se haluaa rauhoitella tilannetta. Nenän nuolaisu, katseen pois kääntäminen, pään pois kääntäminen; nämä kaikki ovat koiran tapa sanoa "Rauhoituhan nyt, tilanne saa minut levottomaksi". Joskus koira kääntää selkänsä toiselle koiralle, laskee päänsä alas sanoen "Ei mitään hätää, en ole uhkana sinulle". Koira voi jopa käydä istumaan selin toiseen koiraan tai ihmiseen ja istuu siinä kuin tatti, kunnes tilanne on rauhoittunut. Itse käytän tuota istumista, jos koirani alkavat riehua. Menen kyykkyyn lattialle ja käännän selkäni. Saatan haukotella ja vältän katsomasta niitä. Ja hetken päästä koirat ovat rauhallisia ja tulevat kertomaan minulle, että kaikki on hyvin. Tarkkailehan omaa koiraasi, millaisia viestejä se sinulle lähettääkään. Koirasi puhuu sinulle koko ajan, mutta sinä et ymmärrä. Et kuuntele. Etkä myöskään vastaa...

3. Mitä koirien eleet ja ilmeet kertovat? Mitä Kaapo tuolla takana ajattelee?

Monelta koiralta nämä signaalit ovat jääneet unohduksiin, koska ne eivät ole saaneet ihmiseltä mitään reaktiota niihin. Ne lakkaavat käyttämästä minkäänlaisia signaaleja. Tällaisista koirista sanotaan, että ne ovat todella rauhallisia ja ne eivät reagoi pelottaviinkaan tilanteisiin mitenkään. Ei, eivät ne ole rauhallisia. Ne ovat mykkiä. Ne ovat sulkeituneita omaan maailmaansa. Miksi ne haluaisivat kertoa meille mitään, jos emme vastaa niille? Et sinäkään halua kauan jutella sellaisen ihmisen kanssa, joka ei puhu sinulle mitään. Lakkaat yrittämästä..

4. Kummalla on pahempi olla, koiralla vai omistajalla?

Kiihkeät, kuumenevat koirat luovat omistajilleen lisähaasteita. Joskus tuntuu, etteivät tällaiset koirat toimi minkään normin mukaan. Mutta kyllähän ne toimivat omalla koiramaisella tavallaan juuri niinkuin niiden pitääkin, omistajan vaan pitää auttaa ja tukea koiraansa ihan koko sydämmestään. Omistajan pitää ennakoida tilanteet ja pysyä koko ajan rauhallisena, tekipä koira mitä tahansa. Helpommin sanottu kuin tehty. Minulla on Rinon kanssa tällaisissa tilanteissa nykyään apuna käpy. Nii-in, ihan tavallinen käpy. Mutta kävystä on tullut jossain vaiheessa koiralle niin mahtava asia, että se keskittyy siihen, vaikka mitä tapahtuisi. Tai melkein mitä vaan. Jos meillä on lukkotilanne ja koira ei saa ajatuksiaan pois ympärillä käynnissä olevasta stressaavasta tilanteesta, otan esille kävyn. Koira keskittyy käpyyn, unohtaa kaiken muun. Rauhoittuu. Teen asioita ja palkkaan kävyllä. Kun koiran mielentila on rauhoittunut, laitan kävyn pois. Näissä tilanteissa olen huomannut pallon palkkiona kuumentavan entisestään kierroksilla käyvää koiraa yhä enemmän. Ruokapalkka hieman rauhoittaa. Naksutin ja ruokapalkka rauhoittaa vielä nopeammin. Naksuttimella palkkaus ajoittuu oikeaan kohtaan ja koira jää odottamaan, että ihminen kaivaa sen herkun taskustaan. Ennen treeniä on koira saatava oikeaan mielentilaan. Stressaantunut koira oppii todella huonosti. Mitä kikkakolmosia sinulla on tilanteiden rauhoittamiseen? Kuinka saat koirasi keskittymään sinuun?

Parhaiten koulutettavia koiria tällaiselle pienharrastajalle ovat koirat, joilla on  suuri miellyttämisen halu omistajaansa kohtaan. Koirat, jotka ovat perusrauhallisia ja avoimia. Niiden kanssa homma yleensä toimii ja koira oppii nopeasti. Pelokkaat ja arat koirat tarvitsevat erilaisen lähestymistavan, niitä pitää kehua ja rohkaista, siedättää ja näyttää esimerkkiä. Koiran pitää luottaa omistajaansa, koska pelokkaan koiran ongelmienratkaisukyky on heikentynyt ja se tarvitsee apua omistajaltaan. Pelokasta koiraa ei koskaan saa viedä tilanteeseen, joka saa sen entistä epävarmemmaksi. Itsenäiset ja rohkeat koirat ovat varmaan kaikista hankalimpia koiria kouluttaa. Niillä ei ole mielyttämisenhalua ollenkaan tai ihan sitä on ihan vähän. Itsenäiset koirat tallaavat omia polkujaan. Tällaiset koirat ratkaisevat ongelmat yleensä itse ja tästä syystä melkoisia ongelmia saattaakin syntyä. Onneksi omalle kohdalleni ei ole tällaista itsenäistä koiraa sattunut. Saattaisin raapia päätäni entistä kovemmin ja useammin. Onko sinulla itsenäinen koira nyt tai oletko joskus omistanut sellaisen? Kerro kokemuksistasi? Kuinkas aran koiran omistajat toimivat hankalissa tilanteissa?

5. Onko Ellu onnellinen?

Eilen kentällä touhutessani joudun miettimään omaa toimintaa tarkasti. Kotonahan Kaapo tekee liikkeet kuin salama, silmät innosta hehkuen. Eilen kentällä oli muita koiria ja muita ihmisiä ja koira olikin flegmaattinen. Se teki mitä pyysin, mutta hitaasti. Monesti vasta toisen kerran pyydettyäni. Koirahan ei osaa oikeastaan kettuilla, joten minussa on selvästi vika. Rajojaan se voi ehkä koirakin joskus kokeilla, mutt eilinen käytös ei ollut sellaista. Mitä teen niin eri lailla kuin kotona? Jännitynkö? Muuttuuko äänen sävy? Enkö osaa leikitellä niinkuin kotona? Huokaus! Joskus nämä asiat on niin vaikea nähdä itse. Kunpa joku tulisi kertomaan minulle valmiit vastaukset. Oletko sinä huomannut äänesi tai käytöksesi muuttuvan, kun pääset koirasi kanssa pois turvallisista kotiympyröistä? Kuinka tämän voisi estää?

6. Rino ja Kaapo tarkkana. Omistaja on kiinnostavampi kuin mikään muu. Vai onkohan sillä keppi kädessä?

Kirjoitustani ei pidä lukea kuin piru raamattua. Tämä oli vain tällaista ajatustenvirtaa. Koiria on erilaisia ja jokaisen koiran kanssa joutuu toimimaan eri tavalla. Koskaan ei ole kahta samanlaista koiraa, joihin pätisi aivan samanlaiset koulutusperiaatteet. Omistajan vastuulla on lukea ja ymmärtää koiraansa ja auttaa sitä eteenpäin tässä ihmisten muokkaamassa, koiralle vieraassa maailmassa. Tekstissä kerron asioista, joita olen itse huomioinnut, oppinut ja joita minulle on opetettu.. Sinulla voi asioista olla ihan erilaiset mielipiteet.

Koiraongelmat ja ongelmakoirat syntyvät helposti yhteisen kielen puuttuessa. Muistathan, että kommunikointi koiran kanssa vaatii sitä, että sinä opettelet koirasi kieltä ja myös opetat koirallesi omaa kieltäsi. Muuten yhteistyö ei voi toimia hyvin kumpaakin miellyttävällä tavalla! Ihan turha kutsua koiraa luoksesi, jos et sitä sille ole opettanut.Se ei yksinkertaisesti tiedä mitä haluat. Sanottakoon vielä se, että vanhanaikainen johtajuuskäsitys on jo tutkimustenkin valossa heitetty romukoppaan ja poljettu todella, todella syvälle. Koirat ja ihmiset eivät muodosta laumaa. Et voi olla "packleader" eli laumanjohtaja eri lajin yksilöille. Tähän johtajuuteen liittyy vahvasti tapa kouluttaa pakotteilla, eli "sinun on toteltava johtajaasi!". Onneksi tämä alkaa olla väistyvä metodi. Kyllähän koiran saa pakotteilla tottelemaan, mutta tekeekö se sen siksi, että siitä on hauska tehdä asioita kanssasi vai siksi, että se pelkää sinua? Opeta koirallesi säännöt. Koira on onnellisimmillaan, kun se tietää mitä sen täytyy tehdä. Kerro, mikä on kiellettyä. Kiellä kielletystä, opasta oikea tapa ja palkkaa oikeasta. Neuvo, johdattele ja anna koiran hoksata itse.

7. Arttu, Rinja ja Ellu. Yksi vanhus, yksi sairas ja yksi terve koira. Kuka on kipein? Onko se onnellinen ja elämänsä kunnossa? Muutama viikko myöhemmin koira menehtyi imusolmukesyöpään

Koiraa hankkiessa kannattaa miettiä millaisen koiran haluaa. Millainen sinä olet luonteeltasi. Mitä aiot tehdä koirasi kanssa. Haluatko laiskan sohvanvaltaajan vai terävän harrastuskoiran? Haluatko harrastaa näyttelyjä vai kenties talvilajeja? Tahdotko kaverin vaelluksille tai juoksuharrastukseen? Vai haluatko tehdä vähän kaikkea, mutta et verenmaku suussa kunniaa hakien? Ihan varmasti löydät juuri sinulle sopivan rodun, onhan koirarotuja monta sataa erilaista.

8. Ollaankos tässä rentoja ja tyytyväisiä?

Tekstin yhteyteen olen lisäillyt kuvia koiristamme, entisistä ja nykyisistä. Mitä näiden koirien ilmeet ja eleet teille kertovat? Ovatko ne mykkiä? Lopuksi linkki koira-ihminen-koira-sanakirjaan. Ihan vaan pienen pieniä juttuja koiran ilmeistä ja eleistä. Mitä koira kertoo?

Kappale kauneinta Suomea

Esittelen teille oman taikamaani, joka elää vuodenaikojen mukaan kevään ihmemaasta kesän satumaahan sekä syksyn haavemaasta talven joulumaahan. Näissä maisemissa nollaan pääni melkein päivittäin. En voisi kuvitellakaan eläväni kaupungin sykkeessä saatikka ulkomailla kaukana omasta taikamaastani..

Vanhaa metsän pohjaa

Olen pienestä pitäen tykännyt liikkua luonnossa. Kun 12-vuotiaana sain oman koiran, Arttu-saksanpaimenkoiran, vietin sen kanssa tuntikausia metsissä samoillen. Ei ollut ikinä kiire minnekään ja ajantaju katosi parhaan ystävän kanssa seikkaillessa. Tuota harrastusta olen jatkanut vuodesta toiseen. Koirat valitettavasti ovat matkalla vaihtuneet ja maisematkin hiukan, koska nyt samoilemme toisella puolella jokea.

Pielisjoen vesi on matalalla

Luonnossa taaperran mieluiten ihan itsekseni koirieni kanssa. En halua seuraa kovinkaan usein, tahdon vain upota ajatuksiin ja nauttia luonnon helmassa oleskelusta. Ihmetellä puolukanvarsia tai mahtavan kokoista hämähäkinseittiä hämähäkkeineen. Seittiä, johon hetki sitten olin törmätä päätä pahkaa ja hajottaa tuon upean taideteoksen. Tahdon ihmetellä rannalta löytyviä, aaltojen tuomia aarteita yhdessä koirieni kanssa; joutsenen höyhen, lumpeen kukkanen tai vesikirppu. Aina yhtä ihmeellisiä. Koirien ilo ja kummastus kaikkea uutta ja ihmeellisestä kohtaan on niin tarttuvaa.

Kaislikossa suhisee

Syksy esittää Suomen kauneimmillaan. Tuo mahtavan leiskuvan värikirjon kauneus melkein salpaa hengityksen.  Entäs ne sumuiset syysaamut, kun oikeasti ei näe kättänsä pidemmälle? Usvaseinämä ympäröi kaikkialla minne päänsä vain kääntää. Aurinkoiset päivät ja pimeät illat. Tavallaan ajatus syksystä myös ahdistaa, koska se tietää minulle lisää stressiä. Päivän valoisa aika alkaa kohtapuoliin olla ihan mitätön ja miljoona asiaa pitäisi ehtiä toimittaa. Vuorokaudet tuntuvat niin lyhyiltä syksyisin ja talvisin. Mutta sekään ei haittaa, kun saa nauttia jostain näin mahtavasta.

Pielisen lahukassa

 Miksipä minä edes tahtoisin muualle lähteä matkustelemaan, kun tällainen mahtava haavemaa löytyy heti, kun astuu uksesta ulos..

Usvaa

Lausunto Kaapon oudoista pateista

............................................ 

Lausunto

1) Kudosnekroosi, lymfo-plasmasytäärinen tulehdus, arpikudosmuodostus

Näytteessä todetaan nahanalaisessa kudoksessa kudosnekroosi, joka todennäköisesti syntynyt verenkiertohäiriön seurauksena. Kudoskuoliota ympäröi aktiivisessa vaiheessa oleva kapselimuodostus sekä lymfosyyteistä ja plasmasoluista koostuva tulehdus.

Tällaisen taustalla on tavallisimmin traumaperäinen, paikallinen verenkiertohäiriö.

2) Lymfo-plasmasytäärinen tulehdus

Toisessa näytteessä todettiin kudosturvotusta eli ödeemiä sekä lymfoplasmasytäärinen tulehdus, jonka aiheuttaja ei näytteestä selvinnyt.

S.S

ELL, tarttuvien tautien erikoisyksikkö

..............................................

Vaikka lausunnon sanat ehkä maallikon silmiin näyttävät pahaenteisiltä, ei Kaapolla ole mitään hätää. Lääkekuuri koiralle ja valtava paino pois harteilta. Eivät siis ole kasvaimia. Ensimmäinen pahkura jalkaan tullut jostain iskusta, paksumman tikun tökkäyksestä, puremasta... Missään vaiheessa en ole huomannut koiran jalkaansa varovan eikä siitä ole vertakaan vuotanut. Voisiko olla punkin aiheuttama? Toinen pahkura saattaa jopa olla punkin pureman jälkeinen tulehdus. Paha mennä sanomaan, kun en lääkäri ole. Ja tässä vaiheessa kaikki on arvuuttelua. Kaikki muu paitsi tuo lausunto on arvuuttelua. Niin, eikä enää edes tarvitse arvuutella koiran vointia. Kaapo on terve. No onpas nyt hyvä fiilis :)