Kappale kauneinta Suomea

Esittelen teille oman taikamaani, joka elää vuodenaikojen mukaan kevään ihmemaasta kesän satumaahan sekä syksyn haavemaasta talven joulumaahan. Näissä maisemissa nollaan pääni melkein päivittäin. En voisi kuvitellakaan eläväni kaupungin sykkeessä saatikka ulkomailla kaukana omasta taikamaastani..

Vanhaa metsän pohjaa

Olen pienestä pitäen tykännyt liikkua luonnossa. Kun 12-vuotiaana sain oman koiran, Arttu-saksanpaimenkoiran, vietin sen kanssa tuntikausia metsissä samoillen. Ei ollut ikinä kiire minnekään ja ajantaju katosi parhaan ystävän kanssa seikkaillessa. Tuota harrastusta olen jatkanut vuodesta toiseen. Koirat valitettavasti ovat matkalla vaihtuneet ja maisematkin hiukan, koska nyt samoilemme toisella puolella jokea.

Pielisjoen vesi on matalalla

Luonnossa taaperran mieluiten ihan itsekseni koirieni kanssa. En halua seuraa kovinkaan usein, tahdon vain upota ajatuksiin ja nauttia luonnon helmassa oleskelusta. Ihmetellä puolukanvarsia tai mahtavan kokoista hämähäkinseittiä hämähäkkeineen. Seittiä, johon hetki sitten olin törmätä päätä pahkaa ja hajottaa tuon upean taideteoksen. Tahdon ihmetellä rannalta löytyviä, aaltojen tuomia aarteita yhdessä koirieni kanssa; joutsenen höyhen, lumpeen kukkanen tai vesikirppu. Aina yhtä ihmeellisiä. Koirien ilo ja kummastus kaikkea uutta ja ihmeellisestä kohtaan on niin tarttuvaa.

Kaislikossa suhisee

Syksy esittää Suomen kauneimmillaan. Tuo mahtavan leiskuvan värikirjon kauneus melkein salpaa hengityksen.  Entäs ne sumuiset syysaamut, kun oikeasti ei näe kättänsä pidemmälle? Usvaseinämä ympäröi kaikkialla minne päänsä vain kääntää. Aurinkoiset päivät ja pimeät illat. Tavallaan ajatus syksystä myös ahdistaa, koska se tietää minulle lisää stressiä. Päivän valoisa aika alkaa kohtapuoliin olla ihan mitätön ja miljoona asiaa pitäisi ehtiä toimittaa. Vuorokaudet tuntuvat niin lyhyiltä syksyisin ja talvisin. Mutta sekään ei haittaa, kun saa nauttia jostain näin mahtavasta.

Pielisen lahukassa

 Miksipä minä edes tahtoisin muualle lähteä matkustelemaan, kun tällainen mahtava haavemaa löytyy heti, kun astuu uksesta ulos..

Usvaa

Lausunto Kaapon oudoista pateista

............................................ 

Lausunto

1) Kudosnekroosi, lymfo-plasmasytäärinen tulehdus, arpikudosmuodostus

Näytteessä todetaan nahanalaisessa kudoksessa kudosnekroosi, joka todennäköisesti syntynyt verenkiertohäiriön seurauksena. Kudoskuoliota ympäröi aktiivisessa vaiheessa oleva kapselimuodostus sekä lymfosyyteistä ja plasmasoluista koostuva tulehdus.

Tällaisen taustalla on tavallisimmin traumaperäinen, paikallinen verenkiertohäiriö.

2) Lymfo-plasmasytäärinen tulehdus

Toisessa näytteessä todettiin kudosturvotusta eli ödeemiä sekä lymfoplasmasytäärinen tulehdus, jonka aiheuttaja ei näytteestä selvinnyt.

S.S

ELL, tarttuvien tautien erikoisyksikkö

..............................................

Vaikka lausunnon sanat ehkä maallikon silmiin näyttävät pahaenteisiltä, ei Kaapolla ole mitään hätää. Lääkekuuri koiralle ja valtava paino pois harteilta. Eivät siis ole kasvaimia. Ensimmäinen pahkura jalkaan tullut jostain iskusta, paksumman tikun tökkäyksestä, puremasta... Missään vaiheessa en ole huomannut koiran jalkaansa varovan eikä siitä ole vertakaan vuotanut. Voisiko olla punkin aiheuttama? Toinen pahkura saattaa jopa olla punkin pureman jälkeinen tulehdus. Paha mennä sanomaan, kun en lääkäri ole. Ja tässä vaiheessa kaikki on arvuuttelua. Kaikki muu paitsi tuo lausunto on arvuuttelua. Niin, eikä enää edes tarvitse arvuutella koiran vointia. Kaapo on terve. No onpas nyt hyvä fiilis :)

Odotusta ilmassa

Kaapo kävi viime viikolla eläinlääkärissä. Kahdesta patista otettiin ohutneulanäyteet ja näytteet lähtivät tutkittavaksi. Nyt odotellaan tuloksia, ovatko patit kasvaimia vai mitä. Huomenna viimeistään kuullaan tulokset. Ehkä. Ahdistaa... Odottaminen ahdistaa, tulokset ahdistaa...

Nyt kun Kaapo on viettänyt hiljaiseloa "sairaana", Rino on päässyt mukaan harjoituksiin. Vaikka ei Kaapo yleiskunnoltaan sen huonommassa kunnossa ole kuin ennenkään, jotenkin sitä silti säästelee. Ei tuhlata voimia nyt. Eli siis Rino on tehnyt risteily- ja ilmaisuharjoituksia muutamaan kertaan. Risteilyt menivät upeasti jo heti ensimmäisellä kerralla ja toisella kerralla kuin vettä vaan. Olin superhyper ylpeä koirastani, taas se hoksasi jotain ihan kerrasta. Minun tarvitsi vain keskilinjalla seisoa ja osoittaa koiralle suunta, minne seuraavaksi pitää juosta. Ja koirahan juoksi ja palasi ja juoksi... Ja ei tarvinnut keskilinjalla pysäyttää. Tuuletin, kun rata oli menty läpi!! Ne pienet ilon aiheet.

Eilen Kaapo sitten pääsi hakumetsään kaikesta huolimatta. Ja hyvinhän se poika veivasi. Kuusi pistoa, kuusi haukuttua maalimiestä. Tyytyväinen olin. Haukkua ei ole pitkään pitkään aikaan kokeiltu ja nyt eilen sieltä tuli jo äänekäs haukku. Palkkana lelu ja haukku kuului. Aiemmin namipalkka ja Kaapohan kuolasi sitä namia ja haukkuessa meinasi tukehtua omaan kuolaansa. Eli rullaa ei tarvitsekaan opettaa. Huh :)

Kanalakin on viittä vaille valmis. MarttiOlavi muuttikin jo oman parvensa kanssa sinne. Aika tyytyväisen oloisia kanoja painui yöpuulle illalla. Ikkunasta osa tillisteli, kun hevosia ohi kuljetin. Siinäpä onkin hyvä vahtipaikka, istua pöydällä ja tiirailla ulos.. Tänään jos Onni pääsisi Hiliman ja Nyytin kanssa muuttamaan. Tyytti ja lapsoset taitavat vielä jäädä vanhan parven luo vaikka tipuset itse itsensä vieroittivat. Niillä kun on verkon ali pääsy toiseen häkkiin. Aamulla yllätin Onni-kukon nukkumasta pesästä monen monituisen tipun kanssa. Onni siis ei kuulu tipujen parveen.  On ne nuo kiuruvetiset niin leppoisia, kun noin vain hyväksyvät toiset kanat. Tykkään!! Ikinä ei ole ollut mitään välienselvittelyjä. Joskus emo on pitänyt omista tipuistaan niin kovan huolen ettei vieraita kanoja ole lähelle laskenut vaan on antanut kyytiä. Mutta tuollaiset jälkikasvun suojelemiset ovat ihan luonnollisia.

Kolme valkoista ja kolme ruskeaa kanatipua ilmeisesti muuttaa pois kotoa. Muut kanatiput taitavat jäädä meille ainakin joksikin aikaa. Onnin parveen pääsevät. Mielenkiintoista sitten aikanaan nähdä millaisia tipusia tulee "millen-värisestä" Onnista ja vaaleista kanoista. Odotan!

Keskisormi-Kaapo

Viime aikoina olen raapinut päätäni tuon Kaapon kanssa, kun ei tuo jäljestäminen enää sujukaan vaan koira rynnii jäljen läpi. Haistelee kyllä koko ajan ja menee oikeaa jälkeä ja kulmatkin onnistuu, mutta vauhti on liian kova. Tuota jos jatkaa, jälki katoaa helposti. Olen kokeillut eri herkuilla, nälässä pitämällä, palkkiota vaihtamalla... Eipä vaikutusta, jälki ajetaan kerta toisensa jälkeen yhtä vauhdilla ja viime kerralla otti sitten jo harha-askelia.

Testatakseni tein ihan lyhyen jäljen pihanurmelle. Se olikin viimeinen virhe, koska muurahaiset olivat hyökänneet namipalojen kimppuun heti. Siihen jäi hommat, enkä ole uskaltanut sen jälkeen kokeillakaan tehdä uutta jälkeä. Tähänkö tämä nyt loppui?

Ajattelin vielä huomenna kokeilla, teen maksaherkkuja ja laitan niitä jäljelle.. Jos nekään ei maistu, niin sitten olen aseeton tämän ongelman edessä.

Mietin jo nenäpunkkejakin. Olisiko koiralta mennyt hajuaisti. No ei kyllä ole, haistaa milloin itse niin tahtoo. Eilen hakumetsässä ymmärsin lopulta, että Kaapo näyttää minulle keskisormea. Laitoin sen ukon perään metsään, niin koirapa pysähtyi kuselle ja sen jälkeen lähti viilettämään ihan muualle. Kutsuin. Koira meni taas kuselle ja vasta sitten alkoi löntystämään minun luo... Keskisormi pystyssä taitaa pojalla olla!!! Onhan se nyt murkkuiässä, niin pientä rajojen etsimistä taitaa olla Kaapolla.

Kuinkahan tuon keskisormen saa laskeutumaan? Jälkihommat kuitenkin olisi pidettävä koiralle kivana..

Viikonloppuna olisi tarkoitus ottaa risteily- ja ilmaisuharjoituksia. Risteily suoritetaan sankoilla ja yhdellä maalimiehellä. Eli siis keskilinjan toiselle puolelle vien sankkoja sopivin välimatkoin takalinjan myötäisesti. Koiran kanssa vien herkkuja sankkojen päälle ja palaan keskilinjalle. Toisella puolella on maalimies, joka palkkaa koiran löytymisen yhteydessä. Koira palaa luoksen, josta lähetän sen ensimmäiselle sankolle syömään herkkuja. Tällä aikaa maailimies siirtyy takalinjaa pitkin toiseen piiloon. Koira palaa sankolta ja lähetän taas maalimiehen luo. Jne jne. Ensimmäinen kerta tällainen risteilyharjoitus, mutta opetellaan. Tarkoitus on vain lisätä viettiä ja antaa koiran juosta ilman keskilinjan pysäytystä..
Ilmaisutavaksi Kaapolle aletaan opettamaan rullaa. Ei tuo vieraille hauku vaikka kotona möliseekin välillä sielunsa pohjasta. Ja rullakoira onkin maalimiehelle mukavampi..

Kanalaprojekti jatkuu

Uusi kanala alkaa hahmottumaan. Eihän siitä suuren suuri tule, mutta pitääpähän tuon pääluvun aisoissa.. Kolme ikkunaa, maalattia, kulkuaukot ulos... Seinissä ja katossa villaa, tervapaperia ja lautaa... Sisustustakin olen jo miettinyt; ruoka- ja juoma-astioita, orsia, kylpypaikkoja jne.. Mutta niistä päätän vasta, kun näen valmiin rakennuksen.

Kanala etenee. Näkymää ulko-ovelta

Nuorimmaisetkin ovat näillä lämpimillä keleillä päässeet ulkoilemaan. Siellä ne emon kanssa tepsuttelevat pihamaalla ja aurinkoa ottavat. Seitsemän kanaa ja seitsemän kukkoa. Toivoisin, että monta kukkoa muuttuisi vielä kanoiksi.

Tipuset ulkoilemaan lähdössä

Syksyn lämpöä

Elämä alkaa palautua uomiinsa viime viikon myrskyjen jälkeen. Kyllä se tuo narttukoiran kiima pistää koko huushollin ja sitä myöten päivärytminkin sekaisin. Tosin, täytyy myöntää, että oli helpompi kuin aiemmat kiimat. Tai sitten näihin alkaa jo tottua. Tietää missä vaiheessa koiraportti lasahtaa kiinni ja minä siirryn sohvalle nukkumaan joko poikien tai nartun kanssa. Ja missä vaiheessa ne voi laskea taas yhteen ilman hämminkiä. Kenelläkään ei mennyt ruokahalu ja pahimmat mölyt  jäivät aika vähiin. Vai joko aika kultaa muistot vaikka tapahtuneesta onkin vain muutama päivä. No, nyt odotellaan ultraa ja katsellaan onko pentuja tulossa. Siis  niitähän ei tule vaikka olisikin tulossa. Valitettavasti Rinja ja Rino eivät pääse vanhemmiksi.

Kolme kanaa muutti toisaalle, kaksi niistä yritti läsähtää vielä lähtöpäivänään munien päälle. Uskomattomia pakkauksia. Nyt saavat ihan rauhassa hautoa muniaan jossain muualla.. Mutta tämähän tarkoittaa, että meidän parvi on kolme kanaa vajaa.. No tipuja on kasvamassa, saa Kalle ja Eetu haaremiinsa jalkavaimoja.

Lauantai menikin talkoillessa luonnetestissä. Ja mukavaa oli jälleen kerran. Keli suosi. Aurinko paistoi eikä vettäkään satanut. Kylmä kylläkin tuli kaikesta huolimatta, eihän siinä päivän aikana paljon liikettä tullut. Niinpä sitä tulikin vilustuttua ja sunnuntai meni puolille päivin peiton alla.... SRY:n P-K:n alaosaston neljä aktiivista jäsentä sai pyöritettyä luonnetestin läpi kunnialla!!!

Kaapo taiteilee rikkinäisellä kottikärryn renkaalla

Hevoset ovat vielä yötä päivää ulkona. Vaikka yöllä lämpötila laskee jo lähelle nollaa, päivisin lämpöasteita on melkein +20. Hyvin kelpaa hevosten viettää ulkoilmaelämää, talvella varmasti ihan kyllikseen joutuvat tallissa olemaan. Ihanan lämmin syksy!

Kuin sieniä sateella....

Huh huh, kun vientiä riittää! Illasta toiseen sama vauhti päällä. Nyt on koirahommat vieneet niin mennessään ettei yhtään mihinkään muuhun ole ollut aikaa. Ei siis ollenkaan. Pakko vähän hiljentää tahtia, koska ei tällaista kyytiä jaksa kovin kauan. Siispä päätin, että sunnuntain tokoagitentti jää pois. Enhän minä siihen paljon ole ehtinyt harjoitellakaan, kun Kaapon kanssa on ajettu jälkeä, käyty hakutreeneissä, tokoiltu ja näyttelyharjoiteltu. Ja Rinonkin kanssa tehty kaikkea ja vähän lisääkin. Eli tämän viikon osalta se hiukan helpottaa ja ensi viikolla ei ole kuin kolmena iltana pakollisia koiramenoja. Ne ehkä jaksaakin. Viikonlopun luonnetesti on vain jotenkin jaksettava vielä rämpiä läpi. Talkoolaisena olen siellä muutaman muun kanssa. Siis vain muutaman, innokkaita talkoolaisia ei meidän osastosta taida löytyä. Hommat kaatuu aina samojen ihmisten harteille. Mutta niinhän se taitaa usein olla muuallakin.

Kaapo Tokoagi2-kurssilla opettelee työntämään leikkiautoa kuonollaan

Tämä viikko on muutenkin mennyt vähillä unilla ja kovassa stressissä. Pinna on ollut tiukalla. Rinjalla on kiima ja senhän tietää, miten nuo leikkaamattomat urokset siihen reagoivat. Huutoa ja edes takaisin ravaamista. Yöllä ei ole saanut nukuttua yhtään. Uloskaan ei voi koiria laittaa yöksi, kun naapurit eivät sitten saa nukuttua. Ja toissa päivänä kun tulin töistä, vastaani juoksi pellolla kaksi saksanpaimenkoiraa. Rino ja Rinja!!! Olivat jotenkin päässeet karkaamaan tarhoistaan. On niillä voinut olla mukavaa, kun kukaan ei ole kieltänyt ja pitänyt erillään! Kuukauden päästä siis narttu ultraan ja jos pentuja näkyvissä tiineys keskeytetään.

Tuo lisääntymisvimma on tarttunut muuhunkin eläinkuntaan. Yksi kiuruveden kana yrittää taas juurtua pesään munien päälle. Kyllä minä olen sitä siunaillut jo pari päivää ja paljon kovempaan on kana siunaillut minua, kun olen sen päivittäin pois munien päältä nostanut. Mutta ei enää tipuja. Ei nyt! Meillä ei ole tilaa! Noita tipusia alkaa plopsahdella kuin sieniä sateella. Plop, plop, plop, plop.... Pistin kolme kiurukanaa myyntiin, kolme hautojaa vähemmän ja kolme kertaa vähemmän mahdollisuus tulla tipuja. Minulle jää nyt sitten kaksi aikuista kiurukanaa ja yksi nuorikko, joka ei vielä muni. Kyllä me silti munissa pysytään.Onhan noita vähemmän innokkaita hautojia talli täynnä! Ja yksi kiuruvetinen kukko pääsi viikonloppuna uuteen kotiin. Hieno homma, ei päätynyt patakukoksi.