torstai 28. heinäkuuta 2016

Menestyksen viikko

Kesäkuun 18. se sitten tapahtui. Se mitä en kyllä ihan oikeasti uskonut ikipäivänä voivan tapahtua. Rino läpäisi Kiva Koirakansalainen testin ja näin ollen valmistui diabeteskoiraksi. Koko kevät harjoiteltiin, välillä tosi hyvin onnistumisin, mutta pääosin ihan pyllylleen meni treenit. Joku voisi ajatella, että pikku juttu joku Kiva Koirakansalainen käytöstesti. Mutta ei meille, eikä monelle muullekaan. Kaksi asiaa, joista olin epävarma aivan loppuun asti.
  • toisten koirien ohittaminen reagoimatta niihin
  • käsiteltävyys
Rino ei ole koskaan pitänyt vieraiden ihmisten kosketuksesta ja olenkin ollut hieman varovainen sen kanssa. Tämä osio jännitti eniten, koska tässä osiossa olisi voinut tapahtua isoin vahinko. Mutta harjoittelu tuotti tulosta ja koira alkoi pikkuhiljaa luottamaan ihmisiin. Nykyisin se menee tervehtimään ihmisiä häntä heiluen ja jää jopa rapsuteltavaksi. Olen aivan äimistynyt.

Yllättävissä tilanteissa toisten koirien ohittaminen on edelleen hankalaa, mutta jos tilanteeseen ehtii valmistautua kunnolla, ei ole niin vaikeaa. Omia töppäyksiä on hidas korjata jälkikäteen.

Kiva Koirakansalainen testin sisältö, kaikki kohdat täytyvät olla hyväksyttyjä :
  • Vieraan ihmisen hyväksyminen
  • Koira istuu kauniisti silitettävänä
  • Tutkiminen ja hoitaminen
  • Vetämättä kävely
  • Ihmisjoukon läpi kulkeminen
  • Istuminen, maahanmeno ja paikalla pysyminen
  • Luoksetulo
  • Koirien kohtaaminen
  • Koiran reaktio häiriöön
  • Omistajan odottaminen 
Kiva Koirakansalainen



Tuo kulunut viikko oli ollut muutenkin menestystä ja onnistumisia täynnä. Edellisenä lauantaina kävimme Armin kanssa Rottweilereiden Erikoisnäyttelyssä, jonka oma alaosastomme aivan hillittömällä taidolla järjesti. Erikoisnäyttelyyn panostettiin aivan täysillä, olihan SRY:n Juhlavuosi, ikää 70-vuotta. Hienot palkinnot ja upeat puitteet Sirkkalan puistossa Joensuussa. Rottweilereita paikalla muistaakseni n. 140. Armi kävi Avoimesta luokasta hakemassa maininnan EH eli erittäin hyvä. Olihan se tyttö laihanpuoleinen muihin rottweilereihin verrattuna, eikä niin innokaskaan ollut koko hommasta. Jos totta puhutaan niin sitä ei kiinnostanut pätkääkään. Ehkä harjoittelemme vielä esiintymistä.. Tiiistaina Armi kävi vielä mätsäreissä, edelleenkin hälläväliä, onkoihanpakko-tyylillä meni. Sai sentään punaisen ruusukkeen, ehkäpä ne nuo hurmaavat ruskeat silmät ja silmäripsien räpse riittää!


Keskiviikkona sujui Rinon jälkitreenit aivan huipusti, poika osasi käyttää nenäänsä ja löysi kadonneen kissan. Harjoittelemme siis eläinten etsintää oman pienen tiimin kesken. Emme keskity pelkästään eläinten etsintään, vaan voimme lähteä metsään etsimään esimerkiksi marjastajan kadonnutta kukkaroa tai puhelinta. Harjoitukset jatkuvat ja toivottavasti piakkoin meidänkin alueella olisi useampi taitava etsiväkoira. Ei siis etsijäkoira, jotka hoitavat pelkästään eläinten etsintää...


Retroalus
Ja lauantaina olikin sitten tuo Rinon KKK-testin läpäisy. Olipa hieno aloittaa loma tuollaisen viikon jälkeen. Lähdettiin koko porukka reissuun "uudella" matkailuautolla. Reissu oli lyhyt mutta huippu. Kyllä nollautui aivot aivan täysin. Unohtui maiset murheet!
Täällä reissusta lisää 

tiistai 19. huhtikuuta 2016

Voiko koiraa ruokkia väärin?

Faktaa, fiktiota ja mutua koiranruokinasta

Kaivoin tämän tekstin vanhasta blogistani ja hieman päivitin tietoja ja julkaisin. Sen verran mehevää keskustelua käymme ystäväni Facebook-sivulla asiasta, että tämä pari vuotta sitten kirjoittamani teksti tuli mieleeni.


Kuivaruokaa, Yrjölän puuroa, Barffia, raakaruokintaa, sekaruokintaa, 50/50, kivennäiset, hivenaineet, vitamiinit, öljyt, rasvahapot, mitä vielä. Jo pelkästään kuivaruokien kirjo on laaja, toinen toistaan "parempia" kuivaruokamerkkejä. Kaukana on ne ajat, kun koira söi Mustin murkinaa ja Sertiä, tai pelkkiä kotiruuan tähteitä.

Muistan kun mummini ruokki koiria lapsuudenkodissani. Kuppiin menivät perunankuorista ja paksulti voidelluista ruisleivistä lähtien kaikki, päälle loraus vettä. Juhlapäivinä maitoa. Ja kyllähän koirat niillä elivät ja ajokoirat jaksoivat metsästää, joten ei ehkä niin metsässä mummo ruokinnan suhteen ollut. Mutta saksanpaimenkoira Tontolla oli korvaongelmia, jatkuvasti korvatulehduksia. 

Kun sain ensimmäisen oman koirani, silloin kaupoista sai jo Sertiä. Sillä ja maksalaatikolla porskutteli koirani yli yksitoista vuotiaaksi. Tosin todella huono syömään oli. Toinen koirani söi myös Sertiä, Luppaa, maksalaatikkoa ja milloin mitäkin. Viimeisinä elinvuosinaan sai "parempaa" ruokaa: JahtiVahtia, Taste of Wildia jne. Paljonpa tiesin, hmph (tällä viittaan tuolla alempana olevaan kirjoitukseen)! Ihan elämänsä viime metreillä sai raakaruokaa. 

Tässä taloudessa jos missä on kulutettu rahaa toinen toistaan turhempiin kuivaruokiin. Kalliit lemmikkeihin erikoistuneiden liikkeiden myymät huippuruuat, roturuuat, allergiaruuat sun muut on tullut kahlattua kalleimman kautta läpi. Myös ne halvemmat on kokeiltu, Sertikin ohimennen uudestaan muun ruuan lisukkeena. Suurin syy on ollut tuo Rinjan allergia, mikään ei tuntunut sopivan. Mutta myös kasvuongelmista (panosteotiitti, liian nopea kasvu..) kärsiviä koiria on yritetty "auttaa" ruualla. Ja on myös etsitty muutenkin laadukkainta ja parasta ruokaa. Muutaman asian olen oppinut kantapään ja opiskelun kautta:
  • Jos koira on allerginen varastopunkille, silloin ei mikään kuivaruoka käy. 
  • Koiran kasvuun et voi vaikuttaa ruokinnalla. Paitsi tietenkin leveyssuuntaan.
  • Kaikki kuivaruokamerkit ovat loppupelissä sisällöltään samanlaisia.
  • Koira ei voi elää ilman lihaa. Tai voi, mutta koirakin voi silloin huonosti. Tuolla alempana kerron miksi (proteiinit).
Melkein kaikissa kuivaruuissa on viljaa. Tai sitten perunaa. Maissia. Riisiä. Aina niissä on sellaisia hiilihydraatteja, jotka eivät ole koiralle luonnollisia. Ne täyttävät vatsaa. Hetken. Kuidut, tärkkelys ja muut viljoista, juureksista ja kasviksista tulevat ainesoasat matkaavat koiran ruuansulatusjärjestelmän läpi aika nopeasti. Koira kyllä oppii hyödyntämään hiilihydraatteja, koska sen on pakko tehdä niin. Eihän se mistään muualta saa energiaa nappularuuasta. Eläin, joka on suunniteltu hyödyntämään eläinrasva energiakseen, joutuu koville, koska elimistö joutuu tekemään todella kovasti työtä pilkkoessaan ja polttaessaan hiilihydraatit. Samalla se oikeanlaisen eläinrasvanrasvan hyödyntäminen unohtuu. Ja sivutuotteena tulee kaikenlaista pientä tai isompaa ongelmaa.

Koira on lihansyöjä ja sillä on sangen lyhyt ruansulatuselimistö. Ihmisellä on pitkät röörit, joten sekasyöjänä ihminen pystyy hyödyntämään ne viljojen, marjojen ja kasvisten hiilihydraatit ja vitamiinit. Koiralle ei imeydy vitamiinit marjoista ja kasviksista, tai jos jotakin mössätyistä, ihmisille terveellisistä aineksista imeytyy, se on todella vähäistä. Aikojen saatossa ja koiran oppiessa elämään ihmisen rinnalla, se on oppinut myös syömään ja sietämään muutakin ruokaa kuin lihaa, luita, rustoja, sidekalvoja, verta. 

Jos kuivamuonassa ilmoitetaan olevan 30% eläinperäisiä tuotteita niin sehän kertoo, että 100kg:ssa on 30kg eläinperäistä MÄRKÄÄ ainesosaa. Sidekalvoja, kudoksia, lihaa, verta, vettä. Ja tämä määrä tietenkin kuivataan eli loppupelissä sitä lihaa on todella vähän. 30% pienenee pienen pieniksi murusiksi, mutta tätä prosenttimäärää ei enää tarvitse ilmoittaa. Sen jälkeen eläinperäinen ruokamassa täydennetään viljoilla ja juureksilla, joskus sekaan heitetään marjoja ja kasviksia. Kuivaruuan plussaksi lasketaan se, että niihin on sekoitettu vitamiinit, hivenaineet ja kivennäiset sekaan. Eri asia on kuinka paljon koira voi noista prosessoiduista ja kuumennetuista aineista käyttää hyödykseen. Ehkä kuitenkin tarpeeksi?



Proteiinien määrä vaikuttaa kasvunopeuteen?
Nykyaikana on julkaistu jo monia tutkimuksia asiasta, ettei proteiineilla voi nopeuttaa tai hidastaa kasvuvauhtia. Vähän kun selaa vaikkapa internetin ihmeellistä maailmaa, niin sieltä löytyy todella hyviä ja luotettavia julkaisuja ruokinnan vaikutuksesta kasvuun ja kasvunopeuteen.
Mikä proteiini sitten on on? Jätän ehkä proteiinisynteesit ja aminohappoketjut väliin, kukaan ei niitä jaksa lukea kuitenkaan. Lyhyesti vain:
Proteiini on valkuaisaine. Proteiinit ovat solujen rakennusaineita. Ilman proteiineja koira, ja myös ihminen, kuolee. Proteiinit pitävät solut toiminnassa. Proteiinit ovat tärkeitä ravintoaineita. Ne pitävät yllä lihasmassaa sekä ehkäisevät puutossairauksia. Proteiinien vähyydestä johtuva puutossairaus on mm. hidaskasvuisuus. Ja tällainen hidaskasvuisuus ei todellakaan ole terveellistä. Eli vähällä proteiinimäärällä koiriaan ruokkivat altistavat ne puutostilalle. Onko siinäkään mitään järkeä?


Tärkeimmät koiran kasvuun ja kasvuhäiriöihin vaikuttavat seikat ovat: 

  • Geenit
  • Emän tiineysajan ruokinta
  • Varhaispentuajan ruokinta
  • Pennun ja nuoren koiran liikunta ja lihavuusaste
Eli kunhan pidät koiralapsukaisen normaalipainoisena ja se saa liikkua tarpeeksi ja saa syödäkseen sopivasti hyvää ruokaa sekä tarpeeksi proteiinia, vitamiineja ja hivenaineita, et omistajana ole tehnyt mitään edistääksesi kasvuhäiriöitä. Proteiineilla et voi muuttaa kasvutahtia ohi geenien. Paitsi leveyssuuntaan. Proteiinikin lihottaa, jos sitä saa liikaa siihen nähden mitä kuluttaa..

Sitten asiaa muutamista vitamiineista..
D-vitamiini. Koira ei tuota tätä elimistössään eikä saa auringosta niinkuin ihminen. Tarvitaan palautukseen ja jaksamiseen, antaa voimaa ja nopeutta. Muokkaa siis nopeita ja hitaita lihassoluja. Kalsium-fosfori-tasapainon ylläpitäjä. Hyviä lähteitä kananmunat, maksa ja rasvaiset kalat. Esimerkiksi silakkaa tarvitaan viikossa n. 500g/10kg ja D-vitamiinin vähimmäistarve on saavutettu.

E-vitamiini: Antioksidantti. Vastuskyky. Meidän koirat saa tätä noin 70mg per päivä eli noin millilitran lisään ruokaan. Tutkimusten mukaan erittäin hyvä ase taistelussa nivelrikkokipuja vastaan voidellen niveliä.

Sinkki. Tärkeä iholle ja karvalle ja muutenkin jaksamiselle. Annan omille koirilleni parhaiten imeytyvää sinkkipikolinaattia noin 90mg per päivä.

A-vitamiini. Tärkeä antioksidantti. Tarvitaan mm. vastustuskykyyn, kasvuun, rasva-aineenvaihduntaan. Maksa on paras lähde. Kerran viikossa maksaa vähintään 15g/10kg ja A-vitamiinin tarve on tyydytetty.

Omega-3. Monityydyttymättömiä rasvahappoja, solujen rakennusaineita. Elimistölle tärkeitä, koska näitä ei elimistö voi syntetisoida itse. Samaan hengenvetoon kerron, että myös omega-6 on välttämätön. Omega-3 on anti-inflammatorinen eli tulehdusta ehkäisevä, kun taas omega-6 proinflammatorinen elikkä saattaa ylläpitää tulehdusta, jos sitä saa liikaa. Kumpaakin on saatava sopivassa suhteessa. Hyvä lähde omega-3:lle on rasvaiset kalat. Omega-6:sta saa lihasta ja kasvisöljyistä.

Kalsium. Luuston rakennusaine. Luustosta myös vapautuu kalsiumia elimistöön, jos ravinnosta ei sitä saada tarpeeksi (luuston kehityshäiriöt). 

Fosfori. Kalsiumin "vastapaino", osallistuu siis Kalsiumin säätelyyn omalla uniikilla tavallaan, mutta sitä pitää saada ruuasta vähemmän kuin kalsiumia.
Ca/P-tasapaino on tärkeä luustolle, niin pennulle kuin aikuiselle.

Magnesium ja B-vitamiini. Varsinkin työkoirille tärkeitä palautukseen sekä ehkäisemään lihasjumeja. Meilläkin annetaan näitä ennen rankkoja suorituksia ja hieman niiden jälkeen. Tavallisen, normaalia aktiivista elämää viettävän koiran B-vitamiinitarve tulee tyydytettyä, jos koira saa vaikkapa jauhelihaa 100g/10kg joka päivä. Eräs tutkimus kertoi B-vitamiinilisästä olevan hyötyä erityisesti vanhoille koirille.

C-vitamiini = askorbiinihappo. Sitä terve koira ei tarvitse enää purkista lisää vaan valmistaa elimistössään itse. Nivelrikkoiselle tai sairaalle koiralle hyvä perusvitamiini siitä huolimatta.

Glukosamiini ja kondroitinsulfaatti. ovat rustoa suojaavia ja saattavat ravintolisänä auttaa hiukan ruston uudelleenrakentumisessa. Saattavat myös hieman ehkäistä nivelpintojen tuhoutumista, tai ainakin hidastaa tuhoutumisprosessia.

Glukosamiini on ollut viime aikoihin saakka se juttu nivelkipuisten hoidossa. Viimeaikaiset tutkimukset kuitenkin  antavat viitteitä, että kondroitinsulfaatti olisi kuitenkin yhtä tärkeä ellei jopa hieman tärkeämpi. Ja molempien ravintolisien pitäisi olla puhdistettuja ja lääkelaatuisia, että niistä olisi enemmän hyötyä kuin haittaa. Koirien lisäravinnepuolella ne eivät useinmiten taida olla lääkelaatuisia?

Kuivaruualla olevien koirien omistajien ei  niinkään tarvitse miettiä vitamiinien ja hivenaineiden saantia. Kannattaa kuitenkin tarkistaa, mikä on sinun koirasi saantisuositus tietylle aineelle ja saako sitä kuivaruuasta tarpeeksi. Itse laskeskelin silmät sikkuralla omien koirieni tarpeen ja nykyisin ne todellakin saavat kaikkia noita yllämainittuja tarpeensa mukaan, koska suurimmaksi osaksi raakaruualla ovat. Vaikka lisänä onkin kuivaruoka, en siltikään luota, että vitamiineja ja hivennaineita saisivat tarpeeksi, kun sitä kuivamuonaa kuitenkin sen verran vähän syövät. Yhdestä multivitamiinipurkista ei kannata syöttää, koska jokaisen koiran tarve on erilainen ja useinmiten näissä purnukoissa on vitamiinien suhteet ihan pyllyllään. Aivan kuin niitä olisi heitetty sinne purkkiin summamutikassa; vähän tuota, enemmän tuota, lisää tuota...

Kun aloittelin raakaruokintaa, aloitin barffaamisella. Ja se jos mikä on persiistä. Siinä on luun määrä aivan järjetön, jopa 70%, loput lihaa ja kasvista. Onneksi älysin ihan omilla aivoillani, ettei voi olla terveellistä. Koiran ulosteestahan sen näki. Kuivaa kokkaretta.

Siirryttiin siis raakaruokintaan, jossa pääpaino on lihalla. Lihaa, lihaa, lihaa. Nyt joku älähtää (vaikka onkin lukenut kirjoitukseni alusta asti), että ompas valtavasti proteiinia! No eipäs oo. 100g sika-nauta-jauhelihaa sisältää n. 13% proteiinia, loput on vettä ja eipä paljon muuta (sidekudosta, verta..), näin karkeasti sanottuna. Siispä koiramme saavat noin kilon päivässä lihaa. Siinä on tarpeeksi proteiinia pitämään koira hyvinvoivana ja terveenä. Enemmänkin voisi syöttää, jos jaksaisivat. Liika proteeinikin voi muuttua läskiksi, joten koira siis tarvitsee liikuntaa. Vannoutunut raaka-ruokkija en ole. Rasvaa koirani saavat ruuasta mitä syövät. Lisäksi annan Möllerin kapseleita rasvahappojen tarpeen tyydyttämiseen. Ja nivelet tykkää..

Kannattaa miettiä ruokinnan vaihtoa nappulasta raakaruokaan, jos koiralla on ihmeellisiä oireita, joista ei oikein saa kiinni, mistä ne johtuvat. Alle listaan vain muutamia allergiaoireita, sellaisia joita meille itselle tuli vastaan omien koirien kanssa:
  • kutina
  • punoittavat tassut
  • punoittavat/ rähmivät/ kuivat silmät
  • korvatulehdukset
  • hiiva
  • syömättömyys
  • ylenmääräinen juominen
  • levottomuus, yliaktiivisuus
  • ripuli
  • mahakipu
Tässä yksi kiva linkki ajatuksia herättävään tekstiin:
kuivaruokinnan sudenkuopat

Jokainen tuntee koiransa ja tietää mikä sille toimii ja miten koira voi. Kuten aiemmin sanoin, nykyaikana on vaikea ruokkia koiraansa totaalisen väärin.

Lähteet:
Ja mistä nämä kirjoittamani asiat olen keksinyt? Esimerkiksi tutkielmien julkaisuista (mm. Jutta Ahtiainen: Omega-3-rasvahappojen käyttö nivelrikkoisten koirien hoidossa;,Jean-Pierre Pelletierin tutkimus kondroitinsulfaatista..), artikkeleista, Finellistä sekä katiska.infosta, jonne on kerätty koiran ruokintaan liittyviä asioita erilaisten lähdeteosten pohjalta. Lisäksi  AAFCO kertoo suosituksen vitamiineille. Ennen seurattiin NRC:n suosituksia, mutta ne suositukset olivat suurempia ja tulivat koiranmuonatehtaille kalliiksi, joten piti keksiä ihan uusi järjestelmä. Vaikka AAFCO on amerikkalainen, myös Euroopassa seurataan näitä standardeja...

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa typerin??

Kun Rinolla menee kuppi nurin, niin sitten se menee. Taas joudun itseäni katsomaan peilistä, että mitä tein väärin.. Rauhallinen koira muuttui stressaantuneeksi höseltäjäksi, joka piippaa pienimmästäkin asiasta. Huomaan, että sillä on todella, todella paha olla kaiken sen kiihkeyden alla. Aivot käy taas ylikierroksilla eikä koira saa rauhaa. Mitä tein??? Mitä tapahtui??

Alan siis muistelemaan...

Viikolla oli rally-tokotreenit, joissa Rino kulki kuin unelma. Meillä oli mukavaa ja koira oli todella rauhallinen.
Lauantain treeneihin otin Arminkin mukaan. Treenipaikalla Armi pääsi ensimmäisenä ulos autosta. Rino jäi huutamaan perään omassa kuljetushäkissään.. Kun sitten hieman myöhemmin laitoin Armin takaisin autoon, Rino hyppäsi ovesta ulos. Oli murtautunut ulos kuljetushäkistään..

Kävelimme Rinon kanssa treenialuetta ympäri ja seurailimme toisten koirien tekemisiä. Rino oli häkin rikkomis-episodista huolimatta todella rauhallinen ja rally-toko-rata meni hienosti läpi.

Sunnuntaiaamuna Rino läähätti, arvelin sen johtuvan siitä, kun sisällä oli aika kuuma ja koirat juuri olivat ulkonat riehuneet. Kävimme lenkillä ja siellä sillä oli koko ajan kiire eteenpäin eikä ollenkaan malttanut odottaa minua. Kiirekiirekiire.. Melkein turhauduin. Kaikki matkan varrella häkeissään ja juoksunaruissaan haukkuvat ja ryntäilevät koirat ohitimme kuitenkin hienosti.

Illalla vaihdettiin autoon uusi häkki Rinon rikkoman häkin tilalle. Tämä uusi häkki on hieman pienempi ja häkin seinien alaosat ovat vaneria. **Dingdingding** Hälytyskellojen olisi jo pitänyt soida. Enhän minä voi mennä Rinolle vaihtamaan häkkiä tuosta noin vain..
Koko matkan treenipaikalle koira piippasi.
Saavuimme treenipaikalle, jossa olemme viimeksi käyneet reilu vuosi sitten. Sieltä Rinolla on huonoja kokemuksia muista koirista ja ihmisistä. Ja tarkoitus oli fiilistellä kunnolla ennen suoritustamme. Rauhoittua ja katsella.

Auto jäi huonosti liian lähelle rataa ja Rino näki ensimmäisen koiran suorituksen häkistään. Muutamat ärjynnät päästi. Lähdimme kävelemään ennen omaa suoritustamme, kiersimme muutaman sadan metrin pituisen lenkin. Pysähdyimme kauemmaksi odottamaan vuoroamme radalle. Ja niinpä siinä sitten minut pääsi yllättämään ohikulkeva ihminen räksyttävän pikkukoiransa kanssa. En nähnyt heitä, koska olin selin. Ja pieni koira alkoi räksyttämään vasta kun oli liian myöhäistä minunkaan reagoida. Pikkupuudeli tempoi ja juoksi hihnassaan, huusi ja räksytti. Ja Rinolla meni hermot ja ärähti takaisin. Siihen kuivui meidän harjoittelut positiivisista koirakohtaamisista.. Ja heti perään tuli pyöräilijä juoksuttaen koiraansa pyörän vierellä. Ei mennyt ärinäksi, mutta Rino jähmettyi. Ei auttanut kuin mennä näköesteeksi..

Tässä vaiheessa minun olisi pitänyt ymmärtää jättää se hemmetin rally-tokorata tekemättä. Mutta sinne vain itseni koiran kera änkesin ja aivan väärässä tunnetilassa mentiin rata läpi. Rinohan teki, tottakai se tekee. Sillä on selkäytimessä kaikki tuollaiset radan suorittamiseen tarvittavat käskyt. Mutta kyllähän sillä kiinnostus muutaman kerran herpaantui radan laidoille. Eikä sen silmistä loistanut se tunne, mikä sillä yleensä on, kun jotain tehdään..  Treenien jälkeen käytiin Rinon kanssa kävelemässä, rauhoittumassa, ennenkuin lähdimme ajelemaan takaisin kotiin. Siltikin se koko kotimatkan piippasi ja vinkui häkissään. Ja minä hakkasin päätäni kojelautaan samaa tahtia: tyhmä tyhmä minä!! Suorastaan idiootti!! Siinä ajellessani sitten ynnäilin päässäni tekemiäni virheitä, joista suurimman osan kirjoitinkin tuohon ylle. Lisäksi Rinolla on nyt ollut lelut jonkin aikaa vapaasti saatavilla. Ja niillä on leikittykin yhdessä..

Ja miten meinasimme palautua tästä kuormituksesta? Jaa-a.. Parin päivän huilitauko treeneistä ainakin. Lelut pois. Pitkiä ja rauhallisia metsälenkkejä. Nenänkäyttöharjoituksia. Mikään ei lennä minun kädestäni, mitään en potkaise.

Joku ei nää mitään outoa tässä kirjoituksessani. Joku olisi korjannut piippaukset ja ärähtelyt komentamalla tiukasti. Kyllähän minä kiellän Rinoa. On sallittua tekemistä ja sitten on sitä ei sallittua tekemistä. Vaan tässä tilanteessa koira oli jo niin kuormittunut, että minun tiukat ei-komennot (ja äänessä olisi kuulunut tympääntyminen ja kiukustuminen, vaikka sitä kuinka yrittää peittää) olisivat vain pahentaneet asiaa ja koira olisi muistanut seuraavalla kerralla, että emäntäkin stressaantui näistä samoista jututista, joten niiden on oltava pahoja.. Nyt yritin kiinnittää huomioni itseeni, lopulta estin suoran kontaktin toiseen koiraan ainoalla sillä hetkellä käytössä olevalla tavalla eli menin itse väliin..
Mistään tuskin oli mitään hyötyä enää tuossa tunnetilassa. Vahinko oli ehtinyt tapahtua ja nyt palataan taas ihan helv*tinmoinen askel taaksepäin matkalla siihen pisteeseen, että vieraat koirat eivät ole Rinon mielestä pahin asia maailmassa..

Miten sitä voikaan olla niin tyhmä, että ihan tarkoituksella pilaa kaiken sen mikä on saavutettu? Olen niin vihainen itselleni, että savu nousee korvista.. Tällä hetkellä tuntuu, että voisin jo luovuttaa...

perjantai 8. huhtikuuta 2016

Koiranmuonatehtailua...

Kaikkihan meistä lukevat tarkasti mitä siinä koiranruokapussin kyljessä sanotaan. Olemmehan niin tietoisia siitä mitä me haluamme koirillemme syötää. Ruuan halutaan sisältävän kaikki hyvät rasvat, kaikki suoliston toimintaa ylläpitävät ravinteet, kaikki niveliä voitelevat ravinteet, kaikki mikä pitää koiran terveenä ja elinvoimaisena...

Kuinka moni meistä oikeasti lukee ne pienellä präntätyt tekstit? Tietää sen, mitä koiran syömä kuiva- tai märkäruoka sisältää? Vai uskommeko me sokeasti mainoslauseisiin ja helkutin hyvään markkinointiin?

Otan tässä vertailun kohteeksi ihan hyväksi haukutun Golden Eagle Holistic Health-koiranruuan. Holistic tarkoittaa kokonaisvaltaista eli ruoka sisältää kaiken mitä koira tarvitsee. Ruokaa mainostetaan luonnollisena täysravintona, joka sisältää valikoituja, korkealaatuisia proteiinien ja hiilihydraattien lähteitä sekä terveellisiä kasviksia ja hedelmiä - ilman kemiallisia säilöntä-, maku- tai väriaineita.

Sitten tutkaillaan mitä proteiininlähteitä ruuassa on käytetty. Kana, porsas, lohi kananmuna..  Ravintoaineselostus sanoo valkuaista olevan minimissään 23%.. Uskokaa pois, tuon yli sitä valkuaista ei todellakaan ole. Rasvaa 13%... 
Koostumusseloste menee siinä järjestyksessä kuin niitä aineiksia on ruuassa. Enemmän ensin ja vähemmän sitten Kanalihajauhoa sanotaan olevan yli 25%. Sitten tulee tumma täysjyväriisi, valkoinen täysjyväriisi, kaurapuuro, kananrasva, pellavansiemen, tomaattimurska.. Porsaanlihajauho > 5%, kananmuna > 3%, lohi >3%.. Juurikasjauho, herne, porkkana, alfaalfa, lohiöljy, kananmaksakastike, suola, merilevä, ycca, glukosamiini, kondroitiini, omena, karpalo, seleeni, inuliini, betakarotiini, L-karnitiini, beetaglukaani jne jne, myös maitohappobakteerit, vitamiint ja kivennäisaineet....
Omegan lähyeinä lohesta saatu omega-3 ja pellavansiemenet.
Glukosamiini ja kondroitiini nivelten voiteluun
Riisi ja viljat täyttävät koiran hiilihydraattitarpeet
Hedelmät ja kasvikset terveydenhoitoon ja -ylläpitoon
Jne jne

Tämä kaikki kuulostaa ihan hyvältä.. Jos unohtaa sen asian, että koira on lihansyöjä ja sen suolisto on niin lyhyt, ettei kasviksista ja hedelmistä ehdi ravintoaineita ja vitamiineja elimistöön imeytyä. Eikä myöskään riisistä ja viljasta. Ne kaikki ovat vaan vatsantäytettä ilman sen suurempaa hyötysuhdetta. Joten näiden osalta mainostaminen on harhaanjohtavaa. Eikö voisi vain todeta, että suurin osa ruuan sisältämistä aineista on vatsan täytettä? Lihaa on aivan liian vähän lihansyöjän tarpeiksi. Glukosamiinia ja kondroitiinia koiranruuissa on vain nimeksi, ne eivät koskaan yllä edes lähellekään vähimmäissuosituksia. Omegarasvat; kaikkihan tietävät, että rasva härskiintyy. Kuinkahan hyvässä hapessa rasva onkaan koiran ruuissa.? Maitohapot.. No, niiden pitäisi olla mikrokapseloidussa muodossa, että ne pääsisivät lähellekään sitä paikkaa, minne niiden kuuluisi mennä...

Hyvä asia on vitamiinit ja hivenaineet, joita koira saa tarpeeksi annossuositusta pienemmällä annoksella. Paitsi sinkkiä ja D-vitamiinia ja ehkä ei myöskään E-vitamiinia. Vaikka söisi suurinta annossuositusmäärää. Mutta niitä voi aina lisätä.

Tuo ylläoleva koostumuspähkäily liittyy Golden Eagle Holistic Health, Large Breed Adult- ruokaan..
Entäs jos haluaisinkin syöttää tuota hyväksiä haukuttua ruokaa pennulle? Silloin valitsen tietenkin Golden Eagle Holistic Health, Large & Giant Breed Puppy- kuivamuonan..
Lukaisen tuoteselosteen ja ravintoainekoostumuksen... Hmmm...luonnollinen täysravinto, joka sisältää valikoituja, korkealaatuisia proteiinien ja hiilihydraattien lähteitä sekä terveellisiä kasviksia ja hedelmiä - ilman kemiallisia säilöntä-, maku- tai väriaineita jne jne.... 
-Hei, hetkinen, mites tämä kuulostaa niin tutulta??

Niinpä niin, kun teen kahden saman valmistajan aikusten koirien ruuan ja penturuuan välillä vertailun, ei ole oikeastaan mitään vertailtavaa. Tuoteseloste ja ravintoainekoostumus ovat melkein identtisiä. Eli mikäs se penturuuan ja aikusten ruuan ero sitten onkaan? No, eipä taida olla mikään muu kuin raekoko ja hinta..

Sama toistuu muidenkin koiranruokamerkkien kohdalla.. Ruoka tulee samasta tehtaasta, samaan aikaan saman linjaston läpi. Erona vain se, että loppupäässä osa ruuasta ajetaan pienemmän "hakkurin" läpi. Että semmosta... 

Ehkäpä kannattaa hieman vilkaista säkkien tuoteselosteita ja valita se halvin tästä lähtien. Se koiralle sopivin allergiat ja yliherkkyydet huomioon ottaen. Ja lisätä kuivaruuan joukkoon paljon lihaa. Proteiinia ei kannata pelätä vaikka vanhat uskomukset niin väittävätkin. 

Tai sitten syöttää pelkkää lihaa. Raakaruokaa. Tutustua aiheeseen ja miettiä miten toteuttaa vitamiinien ja hivenaineiden tarpeen tyydyttymisen. Ei ole vaikeaa. Ja koira tykkää ja voi hyvin...






keskiviikko 6. huhtikuuta 2016

Uusi aika

Maaliskuun 10. päivä jouduimme hyvästelemään Rinjan. Rinja oli ollut levoton jo muutaman päivän ja sen olemuksesta näki, että nyt on aika luopua. Muutamana iltana se tuli viereeni istumaan sohvalla, nosti tassun käsivarrelleni ja katsoi silmiin. Rinjalla ei ollut enää hyvä olla.
Viimeiselle matkalle saatellessa selvisi, että nisäkasvain oli todella kipeä. Lisäksi perna oli nyt ilmeisesti alkanut vuotaa, paineet mummelilla olivat todella matalat. Suurinta rakkautta on päästää irti.

Rino jäi siis yksin. Se masentui täysin. Ruoka ei maistunut, mikään ei kiinnostanut. Rino vain nukkui. Akupunktio toi hetken helpotuksen, koira hiukan piristyi. Jonkin ajan päästä se vaipui taas jonkinlaiseen horrokseen. Lenkkeilimme paljon ja tutustuimme uusiin paikkoihin. Harjoittelimme nose workia, jonka piti olla se piristysruiske Rinolle. Mutta sekään ei riittäänyt ja jouduimme lopulta lopettamaan kaikki hajusteluharjoitukset, ettei huono fiilis pilaa kaikkea sitä mitä olemme jo oppineet. Ainoa asia mistä Rino innostui, oli tottelevaisuusliikkeet ja palkkana lelu. Mutta vietin nostattama innostus oli vain hetkellinen.

Jotain oli tehtävä.

Niinpä viidakkorumpu soimaan ja pyysimme ystäviä pitämään silmiään auki: täällä olisi koti tarjolla aikuiselle rotikka nartulle.

Muutamaa koiraa harkitsimme, mutta sitten sain vinkin nuoresta nartusta eteläisestä Suomesta. Otin yhteyttä omistajaan ja hän kertoi minulle koirastaan, josta joutui luopumaan. Jokin kolahti.

Eihän siinä montaa päivää mennyt kun haimme Armin kotiin. Tätä kirjoittaessani Armi on ollut meillä noin neljä vuorokautta ja koira on sopeutunut meidän elämään hyvin. Muuttostressi alkaa olla poissa ja koira jo rentoutuu. Ulkona se piehtaroi hangessa, heinissä ja hevonpaskassa.. Kaivaa kuoppia lumihankeen, nuuskuttelee hevosia, tutkii paikkoja ja lenkkeilee. Vielä emme ole alkaneet opetella sen kummempia tottelevaisuusliikkeitä, ensin totutellaan. Mutta pikkuhiljaa kai sitä pitäisi rallytokoilemaan ryhtyä..

Rino puhkesi kukkaan Armin myötä. Ruoka maistuu ja häntä heiluu. Ja minun omat silmät aukesivat. Pojasta on tullut aika tasapainoinen ukkeli. Jotain stressiperäisiä käyttäytymistapoja siihen on juurtunut mutta pahin särmä on taittunut. Tuntuu ihan oudolta katsella rauhallista, levollista koiraa.. Jos Rino tällaisena pysyy, niin luulen, että sen elämä on aika strerssivapaata.. Kotioloissa ja tutuissa paikoissa..

Pian alkaisi Kiva Koirakansalainen -kurssi, johon Rinon kanssa osallistumme. Kesäkuussa olisi testi ja jos Rino tuon testin läpäisee, se saa melko viralliset hypokoiraliivit.

maanantai 25. tammikuuta 2016

Suunnaton ikävä

En ole pystynyt aukaisemaan blogiani aikoihin. Nyt aukaisin ja kyyneleethän ne alkoivat virtaamaan heti. Saa nähdä pystynkö edes kirjoittamaan.. Vieläkään...

Yritän lyhyesti, sen enempään en pysty.

Jouluna jouduimme sanomaan hyvästit Kaapolle. 23.12 aamulla puoli yhdentoista tienoilla Kaapo matkasi sateenkaarisillan toiselle puolelle. Kaapon munuaiset lakkasivat toimimasta. Kaikkemme yritimme, mutta mistään ei enää ollut apua.

Raskain mielin vietimme joulua. Kipeää tekee vieläkin vaikka pitäisi jo muistella niitä hyviä hetkiä. Mutta ei vaan pysty muistelemaan mitään. Varmaankin se, että  Kaapon edestä taisteltiin paljon ja pitkään ja Kaapo taisteli itsekin, tekee ikävästä vielä suuremman. Tuntee epäonnistumista. Kun mikään ei auttanutkaan. Vaikka kaikki näytti leikkauksen jälkeen niin hyvältä. Ja sitten yhtäkkiä rakas ruttunaama olikin poissa.

Rottweilerin kokoinen aukko on meidän sydämissä ja se pitää saada täytettyä. Ja ehkäpä kuukauden päästä niin tapahtuukin. Ja ehkäpä kipeät muistot väistyvät, kun ohjaa uutta rottweilerpentusta uuden elämän alkuun...


Kevyet tassut Kaapo sinulle siellä sateenkaaren toisella puolella...

perjantai 11. joulukuuta 2015

Koiramainen arki rullaa radallaan

Rinjan spondyloosia lääkitään nyt jo aika vahvoilla lääkkeillä. Viime kerralla akupunktiossa käydessämme katsoimme kesäiset röntgenkuvat, joissa spondyloosi näkyy. Ja nyt eläinlääkärin painellessa reagoi voimakkaammin kuin viimeksi. Pahaltahan se näytti ja heinäkuun aikana kaiken lisäksi lopetettiin nutrolin nivel monitehon käyttö ja tilanne alkoi heti pahenemaan. Kaiken sen kaikkien koirien sairastelu- ja lääkitysrumban keskellä ei lisäravinteet olleet ensimmäisenä muistilistalla ja se taisi kostautua. Nyt yritetään löytää taspainoa lääkityksessä (Gabapentin actavis 400mg 2-3krt/vrk, tarvittaessa tramal ja norocarp lisäksi ohjeiden mukaan) ja välillä onkin hyviä päiviä ja välillä sitten totaalisen huonoja. Rinja ei onnu eikä siitä ulospäin huomaa, jos ei osaa katsoa. Se mennä viuhtoo niinkuin aina ennenkin. Mutta levottomuus paljastaa, että välillä on kipuja ja niitä sitten lääkitsemme nopeavaikutteisilla lääkkeillä. Tuleva joulu onkin meidän viimeinen yhteinen joulumme..

Kaapolla on enää reilu viikko kortisonikuuria jäljellä. Todellakin toivon, että siitä päästään eroon lopullisesti. Maksa-arvot ovat kohonneet ja Kaapon alavatsa onkin turvoksissa ja välillä jopa kipeä. Samylin-kuurilla saimme tilanteen rauhoittumaan, lisäksi akupunktioneuloilla hoidettiin myös maksaa ja turvotus lähtikin hyvin laskemaan jo seuraavana päivänä. Mutta jotenkin minulla on tunne ettei kortisonista päästä eroon...
Kaapon lihakset jumiutuu todella helposti, siksipä se ihan itse tuleekin melkein joka ilta vaatimaan hierontaa. Tässä vaiheessa sen limakalvot suussa ovat aika vaaleapigmenttiset, hieronnan jälkeen olo on helpottunut ja limakalvot ovat ihan normaalit. Fiksu koira tietää mikä helpottaa..

Rino on nyt hoksannut, että minun korkeitakin verensokeireita voi ilmaista. Ja vaihteeksi minulla onkin ollut niitä korkeita aika paljon niin poika on saanut harjoitusta. Lisäksi minusta alkaa tuntua, että se huomioi myös minun nopeat verensokerin laskut. Bonusta vain! Yöharjoituksia emme ole vielä tehneet. Siis sellaisia harjoituksia, että se yöllä tulisi minut herättäämään matalien (tai korkeiden) sokereiden takia. Nämä harjoitukset olen päättänyt jättää siihen, kun Rinjaa ei enää ole tai Rinja hyväksyy Rinon paremmin lähelleni. Nyt välillä on niin ja näin se hyväksyminen. Ja jotenkin uskon, että jos tosipaikka on yöllä, Rino tulee minut herättämään Rinjasta huolimatta.. Ja vielä yksi huomio. Rino on alkanut tehdä ilmaisuja jo 4.9 paikkeilla. Ei ole ollenkaan huono juttu, koska jos tuon alle laskee verensokerini, olo heikentyy nopeasti. Tuossa vaiheessa kun syön jotain, olo pysyy normaalina. Tuo koira alkaa olla pian elävä verensokerimittari! Vaikkakin harjoituksia tietenkin täytyy tehdä koko ajan, nopeasti hommat unohtuu, jos laiskotellaan...

Olemme nyt jonkin verran tehneet hajutunnistusta eri koirien hajuilla, vähän kuin id-tunnistusta mutta koirien hajuilla. Kahden purkin erottelut sujuu jo hyvin. Jos on helppoja hajuja, esim. verrokkihajuina Kaapon ja Rinjan hajut ja sitten se yksi vieras etsittävä haju, helposti löytyy. Mutta ei passaa laittaa hajuradataa täyteen erilaisia vieraiden koirien hajuja, liian vaikeita tässä vaiheessa.

Mikä huipuinta nyt tässä meidän uudessa harrastuksessa, taidamme saada lisää innokkaita harrastuskavereita. Ainakin kaksi. Porukassa olisi niin paljon mukavampi harjoitella, voisi vaihdella ajatuksia ja pohtia eteen tulevia ongelmia...