Miltä Joulu maistuu?

Kuvassa Liekki varsana ja ensimmäinen hevoseni Lucky Git

Joulu on keskitalven juhla. Juhla, jolloin päivä alkaa voittaa yötä. Näin se on ollut muinaisista ajoista lähtien. Kunnes keksittiin Jeesus. Vähän aikaa joulua on juhlistettu Jeesuksen syntymäpäivänä. Sitten syntyi Joulupukki ja nykyäänhän tuo Joulu alkaa olla yhä enemmän Joulupukin juhla lapsille ja 'kulutusjuhlan keskeyttämisen aikaa' aikuisille. Hetki, jolloin voi rentoutua viikkojen kaupoissa juoksemisen, stressin ja kiireiden jälkeen. Kunnes normaali arki alkaa jälleen.

Onneksi en ajattele joulusta noin aikuismaisen kyynisesti. Ajattelen lapsekkaan viattomasti, minähän siis uskon vieläkin Joulupukkiin. Joka ikinen aattoilta tähyilen tähtitaivaalle, jos vaikka sen Petterin johtaman poroletkan näkisin vilahtavan taivaalla. Petteri, Ailu, Suivakka, Mutsikki, Valkko, Tilkku, Sipsu, Täpy, Turpo, Pyry, Kipinä, Maskotti, Saukki ja Poku. Ja tietenkin pulska pukki lahjasäkin kera reessä. No, suomalaiset porothan eivät osaa lentää eikä pukilla ole rekeä vaan ahkio. Sitäkin vetää korkeintaan kaksi poroa. Pikku juttu, ei se minun Jouluntaikaa häiritse. Ja tiedänhän minä ettei Joulupukkia oikeasti ole olemassa, mutta toivoisin että olisi. Hyväntahtoinen ja kiltti mies, joka tuo iloa ja onnea maailman lapsille edes kerran vuodessa. Tässä maailmassa tuollaista miestä tarvitaan. Siksi tähyilen joka aattoilta taivaalle kuin odottaen ihmettä tapahtuvaksi.

Kuva:YLE

Ei Joulu ole mikään törsäämisen ja ahmimisen juhla. Joulu on yhdessä oloa rakkaiden kanssa. Joulu on rauhaa ja raukeutta. Joulu on kynttilänvaloa. Joulu on lunta. Joulu on se erityinen tunne sydämmessä.

Joulu tulee myös ilman kiirettä ja stressiä. Ei se Joulu välitä onko joka ikinen nurkka tomutettu pölyttömäksi. Ei sitä haittaa, vaikka joulupöydästä puuttuu jokin perinteinen herkku. Ei se tunne huonoa omaatuntoa vaikka joulutervehdykset olisi lähettämättä. Eikä se varsinkaan halua kukkarosi olevan tyhjä kaikenmaailman joululahjojen ja muiden jouluostosten jäljiltä. Joululle riittää vähempikin. Se viihtyy luonasi, jos niin haluat. Jos tunnet niin sydämmessäsi.

Mitä minä tarvitsen saadakseni joulun tunnelman? Lunta ainakin. Lumi tuo aina mieleen lapsuuden Joulut. Ne ajat, jolloin jännitti niin himskatisti Joulupukin tulo. Ei meinannut pöksyissään pysyä. Varhaisimmat muistot ovat ajalta, jolloin asuimme isovanhempieni yläkerrassa. Jouluaterialle keräännyttiin pienen pöydän ääreen alakertaan. Sitten saapuikin Joulupukki. Turkis päällä ja pahvinaamari kasvoillaan. Isosta säkistään kaiveli muutaman lahjan. Muistan joulukuusen ja muistan tunnelman. Sellaisen rauhallisen mummin ja ukin aikaansaaman tunnelman. Mummin ja ukin luona aina oli rauhallista. Seuraava muisto on ajalta, jolloin asuimme kerrostalossa kylällä. Sillä aikaa, kun olimme saunassa (tai isovanhempien luona syömässä), oli joulupukki tuonut neljä nallea. Kaksi isoa ja kaksi pienenmpää. Toiset olivat veljelleni ja toiset minulle. Saimme päättää kumpi ottaa mitkäkin. Minä ihastuin heti nalleen, jolla oli mustat silmänympärykset. Huijasin siis veljeni ottamaan sen toisen nallepariskunnan, että sain juuri sen haluamani. Sitten hypätäänkin muistoissa kotvanen aika eteenpäin. Aikaan, jolloin oman koiran kanssa kuljeskelin lumisessa metsässä miettien Joulupukkia ja odottaen, että aika kuluisi ja olisi jo ilta. En enää uskonut Joulupukkiin, mutta toivoin hänen olevan totta.

Joulumuistoja ovat myös vanhempien "salaiset" joululahjapiilot. Kyllähän niitä paketteja taidettiin veljen kanssa käydä tutkailemassa. "Salaa"... Muutamana Jouluna isäni kävi vuokraamassa videonauhurin. Niin, aivan. Silloin aikoinaan videonauhuri ei ollut joka kodin vakiovaruste. Ai niinkuin mikäkö on videonauhuri? No se, mikä edelsi DVD-soitinta, tietenkin. Isä vuokrasi meille myös elokuvia. Disneyn piirettyjä katseltiin sitten videolta veljeni kanssa. Eräänä jouluna isä vuokrasi Modesty Blaise-elokuvan, sen vanhan ja alkuperäisen. Sekin on jäänyt joulumuistoksi. Muistan jopa muutamia kohtauksia kyseisestä elokuvasta, vaikka tuskin olin edes 12-vuotta. On ne nuo ihmiset aivot aika jännä kapistus.

Mitä muuta minä tarvitsen jouluntunnelmaan? Muuta kuin lunta ja muistot? Rakkaat ihmiset ja eläimet tietenkin. Entäs muuta? 

Paikka, jossa asun, muistuttaa talvisin Joulumaata. Luminen pelto, luminen metsä, vanhoja rakennuksia lumisine kattoineen. Metsän eläinten jälkiä pihamaalla. Lumitaakan alla notkuvia pihlajapuita. Varpusia, talitinttejä ja punatulkkuja. Jäniksiä, kettuja ja oravia. Ei kaupungin valoja eikä melua, vain tähtien tuike, puiden pauke sekä askelten narske pakkasessa. Rauhaa ja levollisuutta. Leikkiä ja iloisuutta. Onnellisuutta. Hevosen hirnuntaa ja kanan kotkotusta. Koiran haukahdusta. Revontulia ja hiljaista lumisadetta. Tallitontun vilahdus nurkan takana... 

Aattoaamu alkaa arkisin askarein, koirien kanssa aamutalliin kun tepastelen. 

Hevosetkin sen aistivat, on tunnelma nyt erilainen.

Hörähdellen ne tervehtivät, liikehtivät levottomasti, ulos jo tahtovat. 

Pakkasessa kirmaillen, hengitys höyryten ne telmivät ja sitten syömään asettuvat. 

Kaviot narskuen tallovat maata, kun kilpaa parasta paikkaa paalin ympäriltä halajaavat.

Kanalan oven takaa motkotus kuuluu. Ruokaa, valoa kanat jo tahtovat. 

Tipuset mamman helmoissa piipittävät, pian sinne tänne vipeltävät.

Kukko kiekuu, huomenen toivottaa.

Alle lumisten puiden koirien kanssa yhdessä sukellamme. 

Telmien ja hyppien, keppejä kannellen matka taittuu. 

Ei ristin sielua metsässä, puut vaan pakkasessa paukkuu. 

Vain minä, koirat ja kiireetön hetki. 

Jälkiä metsäneläinten tutkailemme, mukava on tämä Joulun retki.

Hetkeksi hevosen selkään piipahdan ja pienen matkan teemme. 

Poskia pakkanen nipistää.

Nautin laukan rytmistä, maisema silmissä vilistää. 

Hiljennän vauhtia ja ihailen jäätynyttä Pielijoen rantaa. 

Jäljet jäniksen sen kertovat, hieman jo jääkin kantaa.

Järven ja puita tuhansia, vaaran laelta kauas näen.

Jopa oman kylän kirkkomäen.

Hevonen korska lumista, kapeaa polkua eteenpäin kulkee.

Talvinen metsä meidät pian syleilyynsä sulkee.

Ilta jo hämärtyy.

Taivaan kansi tähtien painosta taipuu.

Tuike tuhansien, äärettömyydessä hiljaisuuskin kaikuu.

Tunnelma sydämmessä onnea on,

tämä hetki aivan unohtumaton.

Tässä vain olla vois,

en koskaan tahtoisi pois..

 

Ihanaa Joulun (t)aikaa kaikille!

 

... ja pian on Joulukin...

Joulu lähestyy kovaa vauhtia, kaamos on pahimmillaan. Ja sen tuntee kropassaan. Ei jaksa, ei kehtaa eikä ainakaan huvita tehdä mitään ylimääräistä.

Liekin kaviokuume on parantunut hyvin. Tosin eilen huomattiin, että se pirulainen oli käynyt takakavioissakin. Sitä ei edes kukaan ollut huomannut. Eilen sitten kengityksen yhteydessä nähtiin punaiset nauhat kavionpohjassa.. Otti päähän...

Kaapo on taas lääkekuurilla. Se saamarin patti alkoi taas kasvamaan etujalassa. Nyt on kaksi viikkoa lääkekuuria takana, antibioottia ja kortisonia. Vielä viikko antibiootti- ja kaksi viikkoa kortisonikuuria jäljellä. Lisäksi vatsansuojalääkket, maitohappobakteerit, molkosan ja korvatipat mahakipujen ja hiivaoireiden loitolla pitämiseen. Kummassakaan emme ole 100%:sti onnistuneet. Maha rulisee ja silloin tällöin Kaapo saa pahoja närästyskohtauksia. Rapsuti rapsuti, nahkaa ja korvia kutittaa. Käy niin sääliksi koiraparkaa. Patti on pienentynyt ja pehmennyt, mutta ei ole kadonnut kokonaan. Mutta tämä on viimeinen lääkekuuri, enää ei tuon patin häätöön syödä yhden ainutta pilleriä. Leikkaus on seuraava vaihtoehto. Jääköön arpi ja valkeat karvat, rokottakoon tuomarit niistä. Tai ehkä ei enäää osallistuta näyttelyihin? Mistä sitä tietää...

Vajaan kuukauden päästä minulla ja Rinolla alkaa hypokoira-koulutus. Kestää koko kevään, ensimmäinen jakso. Ja jaksoja tulee useita, niin monta kunnes koira osaa hommansa eli meikäläisen vahtimisen. Minun matalan tai korkean verensokeritason ilmaisemisen. Hyvin minä ne tähän saakka olen itsekin hoksannut, mutta tulee aika, jolloin en hoksaakaan. Ja silloin on koira hyvänä apuna. Ja koira aistii aiemmin sokeritason laskun matalalle kuin minä ja voi ilmaista sen. Näin ollen saan homman haltuun ennenkuin sokeritaso laskee vaarallisen alas. Mielenkiinnolla odotan, millainen koulutus on..

Kanalassa tapahtuu taas. Silkkikanan alle tyrkkäsin kolme viikkoa sitten viisi Mille fleur-kanan munaa. Eilen läpivalaisin munat. Yhdessä olikin jo särö. Muutamasta kuului piipitystä ja tipujen nokat heiluivat kiivaasti munien sisällä. Tänään siellä emokanan alla olikin jo yksi märkä ja pieni tipunen. Piipitti kovasti, kun siirsin emokanaa syrjään nähdäkseni paremmin. Kiire on töistä pian kotiin. Ovatkohan loputkin syntyneet jo? Pääsenkin muuttopuuhiin. Pikku pesue täytyy siirtää toiseen häkkiin etteivät isot kanat hätyyttele niitä. Silkkiemo kaiken kukkuraksi ei hautonut munia pesään vaan kanalan lattialle seinän viereen. Siinä se sitkeästi makasi, vaikka toiset talloivat ja kuoputtivat purutkin poloisen kanaemon päälle. Joulutipuset....

Ensi viikolla on jouluaatto. Joka vuosi sitä odottaa. Odottaa joulun tunnelmaa.  Nyt olisi tiedossa valkea joulu ilman turhaa hössötystä. En tiedä jaksanko kuustakaan koristella. Lepäilyä ja syömistä, ratsastusta ja normaali hommia. Siitä on meikäläisen joulu tehty jo monena vuonna...