Uusi aika

Maaliskuun 10. päivä jouduimme hyvästelemään Rinjan. Rinja oli ollut levoton jo muutaman päivän ja sen olemuksesta näki, että nyt on aika luopua. Muutamana iltana se tuli viereeni istumaan sohvalla, nosti tassun käsivarrelleni ja katsoi silmiin. Rinjalla ei ollut enää hyvä olla.
Viimeiselle matkalle saatellessa selvisi, että nisäkasvain oli todella kipeä. Lisäksi perna oli nyt ilmeisesti alkanut vuotaa, paineet mummelilla olivat todella matalat. Suurinta rakkautta on päästää irti.

Rino jäi siis yksin. Se masentui täysin. Ruoka ei maistunut, mikään ei kiinnostanut. Rino vain nukkui. Akupunktio toi hetken helpotuksen, koira hiukan piristyi. Jonkin ajan päästä se vaipui taas jonkinlaiseen horrokseen. Lenkkeilimme paljon ja tutustuimme uusiin paikkoihin. Harjoittelimme nose workia, jonka piti olla se piristysruiske Rinolle. Mutta sekään ei riittäänyt ja jouduimme lopulta lopettamaan kaikki hajusteluharjoitukset, ettei huono fiilis pilaa kaikkea sitä mitä olemme jo oppineet. Ainoa asia mistä Rino innostui, oli tottelevaisuusliikkeet ja palkkana lelu. Mutta vietin nostattama innostus oli vain hetkellinen.

Jotain oli tehtävä.

Niinpä viidakkorumpu soimaan ja pyysimme ystäviä pitämään silmiään auki: täällä olisi koti tarjolla aikuiselle rotikka nartulle.

Muutamaa koiraa harkitsimme, mutta sitten sain vinkin nuoresta nartusta eteläisestä Suomesta. Otin yhteyttä omistajaan ja hän kertoi minulle koirastaan, josta joutui luopumaan. Jokin kolahti.

Eihän siinä montaa päivää mennyt kun haimme Armin kotiin. Tätä kirjoittaessani Armi on ollut meillä noin neljä vuorokautta ja koira on sopeutunut meidän elämään hyvin. Muuttostressi alkaa olla poissa ja koira jo rentoutuu. Ulkona se piehtaroi hangessa, heinissä ja hevonpaskassa.. Kaivaa kuoppia lumihankeen, nuuskuttelee hevosia, tutkii paikkoja ja lenkkeilee. Vielä emme ole alkaneet opetella sen kummempia tottelevaisuusliikkeitä, ensin totutellaan. Mutta pikkuhiljaa kai sitä pitäisi rallytokoilemaan ryhtyä..

Rino puhkesi kukkaan Armin myötä. Ruoka maistuu ja häntä heiluu. Ja minun omat silmät aukesivat. Pojasta on tullut aika tasapainoinen ukkeli. Jotain stressiperäisiä käyttäytymistapoja siihen on juurtunut mutta pahin särmä on taittunut. Tuntuu ihan oudolta katsella rauhallista, levollista koiraa.. Jos Rino tällaisena pysyy, niin luulen, että sen elämä on aika strerssivapaata.. Kotioloissa ja tutuissa paikoissa..

Pian alkaisi Kiva Koirakansalainen -kurssi, johon Rinon kanssa osallistumme. Kesäkuussa olisi testi ja jos Rino tuon testin läpäisee, se saa melko viralliset hypokoiraliivit.