Vitutuksen määrä on vakio

Olipa mukava palata töistä kotiin. Eli ei. Rinolla on patti selkälihaksessa, kämmenen kokoinen. Kaapolla ei lähde ääntä. Kaapo aloittaa vahvan antibioottikuurin, se tekeekin eetvarttia valmiiksi hiivaiselle koiralle. Rinon pattia seuraillaan, ei ole kosketusarka. Mutta hieman näytti haittaavan liikkumista. Tai sitten se on tuo rapa ja hiekka, joka hankaa nivusissa. Niinkuin viime keväänäkin. Joka ilta koira on käynyt pesulla eikä ainakaan vielä ole kivekset tulehtuneet...

Talvi ei meinaa taittua millään. Ei ainakaan Nilokselan tilalla. Jos ei missä ole lunta, niin siellä on loskaa. Jos ei ole loskaa niin on liejua, mutaa ja kuravelliä. Eilisen lenkin sain raahustaa nilkkoja myöten liejussa. Lahkeita kannatellen ja sarvi otsassa kasvaen kahlasin tietä pitkin kumppareja välillä mutavellistä irti vetäen. Kyllä oli hienoa! Nautin joka hemmetin hetkestä! Kotiin saapuessani huomasin yhden aitatolpan hevosten tarhassa nojaavan Tumpeloa vasten. Routa ja vesi nostaa tolpatkin sijoiltaan ja niitä saa olla jatkuvasti tilkitsemässä mullalla, kivillä tahi pyhällä hengellä, että pysyvät pystyssä. Hevoset imeytyvät kengistään kiinni mutaisiin tarhoihin, niitä ei pian saa irti saatikka erota sieltä liejusta. Pohjaväri kaikilla sama paskanruskea. Eilen avattiin kahden talvitarhan välinen lanka niin pääsevät isommalle alueelle. Vähän käytetty tarha onkin ehjäpohjainen, ainakin tämän päivän. Oi paista jo aurinko ja kuivata maat ja mannut. Vähän lohduttaa, etten ole ainoa joka tämän asian kanssa repii hiuksiaan.

Kanalassa on murhaajakanoja. Hautovan kanan alta syödään munat. Ja tuo hautova kana ei halua lähteä turvaan hautomaan vaan hylkää mieluummin munat. Eilen viritettiin kanaverkosta tiipii hautovan ympärille, turvaksi. Kaksi munaa enää jäljellä, joista vain toisessa näytti olevan elämää.. Toisaalta toivon, ettei tämäkään kuoriutuisi. Yksinäinen pikkuinen tipu. Sisaruksia vailla... Toisessa häkissä olisi tipusia, mutta ne on jo viikon vanhoja. Ja kumpi kanaemo huolii adoptiotipun, kenet erotan oikeasta äidistään..

Kuten kuvasta näkee, Hattivatti on melko suuri...

Onneksi Hattivatti, tuo jättikana, joka osoittautuikin kukoksi, on löytänyt itsensä. Mutta sen rouvat ovat sille selvästi liian pieniä. Vaikka isoja ovatkin. Satuin olemaan lähettyvillä, kun Hattivatti teki miehisen teon. Tuon teon jäljiltä kanaparka ei meinannut saada henkeä. Hengitys vinkui kauan. Keuhkot lytyssä raskaan lastin jäljiltä? Samanmoista ääntä alkoi eräs kana pitää asustellessaan MarttiOlavin (jättiläsmäinen orppikukko) kanssa. Lopulta hengityksen vinkuminen ei lakannut ollenkaan ja jouduimme päästämään kanaparan paremmille nokkimispelloille. Seksi on vaarallista. Hattivatti pidättäytyköön siihen saakka kunnes on muhkeampia naisia tarjolla.

Ja kaiken lisäksi alkaahan tuo oikeasti tuntua jo kukkarossa, kun joka ikinen sentti menee eläinlääkärikuluihin, hoitohin ja lääkkeisiin. On käytetty omat rahat, säästetyt, lainatut ja varastetut. Loppusumma liikkunee sellaisessa nelinumeroisessa euromäärässä. Sen tarkemmin en viitsi edes laskea, alkaa vaan ahistamaan enemmän. Mutta eipä noita hoitamattakaan voi jättää. Kun on eläimen vastuulleen ottanut niin ei silloin rahoja taikka aikaa laskeskella, jos se sairastuu. Viimeiseen tiimaan ja senttiin asti tehdään kaikki mitä pystytään.






Hauskaa viikonloppua vaan kaikille kanssakärsijöille!