Ilta hämärtyy. Istun Salpalinjalla panssariesteeksi tehdyn kivirykelmän takana vihreään pressuun kääriytyneenä. Olen sulautunut maastoon, olen yksi kivistä. Tosin kivien varpaita ei varmaankaan palele. Omani ovat jäässä. Yritän liikuttaa niitä varovasti päästämättä ääntä. Pressu kahisee helposti. Nyt pitää olla ääneti ja liikkumatta. Jossain huudetaan ohjeita. Äänet lähestyvät. Kuulostelen. Töminää ja puuskutusta. Nyt se on lähellä, todella lähellä. Olen hengittämättä. Pian selkäni takaa kuuluukin huohotusta, korinaa. Joku hyppää päälleni, repii pressun pois, yrittää työntää minua väkisin pystyyn...
Vaikka luulisi niin en ole puolustamassa isänmaatamme Venäjän hyökkäystä vastaan. Vaikka ympärilläni onkin juoksuhautoja ja panssarivaunuesteitä... Olen hakutreeneissä ja toimin maalimiehenä Even koiralle Lexalle. Ja toisin kuin olisi suotavaa, Lexa kaivaa minut väkisin esiin piilostani ja jää haukkumaan minua. Ohjaaja kutsuu koiransa luokseen ja minä kääriydyn takaisin pressuni sisään. Pian Lexa saapuu taas. Se tunkee itsensä pressun alle ja yrittää kaivaa leluaan altani. Kun lelua ei tipu, koira alkaa taas haukkumaan. Kolmannella lähetyksellä onnistuu, Lexa vie rullan ohjaajalleen ja pian he tulevatkin yhdessä näytölle. Saan luvan kaivautua ylös kylmästä maasta.
Aiemmin olin kyykötellyt kuusten alla hakurullien ja ruokapalkan kera. Hiipinyt haamuna pressu viittana hulmuten piilopaikasta toiseen. Juossut karkuun koiraa samalla iloisesti lellettäen. Hyppinyt haarahyppyjä kuusen juurella antaakseni koiralle pienen vihjeen itsestäni. Oikonut silmälasini rottweilerin iloisten pusujen jälkeen, tuntenut kuinka vaikut korvistani irtosivat samaisen rottweilerin haukkuessa varsin kantavalla äänellä korvani juuressa. Ja tietenkin ohjannut omaa Kaapoani maalimiesten ihmeellisessä hakumaassa. Ja Kaapo toimikin hyvin, olin tosi tyytyväinen. Ja todella iso kiitos kuuluu maalimiehille, jotka osaavat lukea koiraani hyvin ja sen mukaan innostaa tai palkata sitä.
Hakutreenejä ei synny ilman innokkaita harrastajia. Meillä on nyt todella hyvä ja aktiivinen porukka kasassa, Koirapoppoo. Joka kerta ei voi odottaa harrastajaryntäystä, onhan ihmisillä muutakin elämää. Mutta pienelläkin porukalla saa hyvät treenit aikaiseksi. Ja tuo meidän porukka on aivan mahtava. Yli puolet harrastuksen mukavuudesta tulee hyvästä treeni-ilmapiiristä. Ei sinne metsään jaksaisi raahautua, jos paikalla olisi vain ikäviä ihmisiä. Meitä on kaiken tasoisia, ihan aloittelevia, vähän pidempään harrastaneita, kilpailevia ja siltä ja väliltä. Ja kaikki ovat aina tervetulleita.
Meillä on mahtavat maastotkin käytössä. Tuolla sodanaikaisilla puolustuslinjoilla on sekä ihmisten tekemiä että luonnon muovaamia piiloja. Juoksuhaudat ja panssariesteet ovat todella haastavia koirille. Kaatuneet puut, kivet, mäen nyppylät, tiheä kuusiaita, ojat ja lätäköt, nuo kaikki motivoivat koiraa. Sekä kehittävät sen itseluottamusta, kun se löytää piiloutuneen ihmisen.
Mikä saa ihmisen lähtemään kerta toisensa perään säässä kuin säässä koiran kanssa harrastamaan. Ensinnäkin on mukava seurata koiran intoa ja iloa, kun se suorittaa tehtäväänsä. Seurata koiransa kehittymistä. Melkein yhtä tärkeää on hyvä porukka ja sieltä saadut ystävyyssuhteet. Ei siellä treeneissä pelkästään treenata, ehtii siellä vähän maailmaakin parantaa. Toisten kokemukset ja neuvot ovat kullanarvoisia, aina löytyy joku jolla on käyttökelpoinen idea johonkin ongelmaan. Koiran kanssa harrastaessa saa samalla roppakaupalla liikuntaa ja raitista ilmaa. Varsinkin nyt, kun treenit viedään kunnolla läpi. Mitään muutaman minuutin huiskaisuja ei oteta, koirat saavat tehdä enemmän kuin kolme pistoa. Aloittelijakoiria lukuunottamatta aikaa menee per koira helposti 20-30 minuuttia. Siinä ajassa koira ehtii jo oivaltaakin jotain. Ja illalla koira onkin kovin rento ja väsynyt, onhan se oikeasti joutunut tekemään töitä.
Jos joskus tuntuukin, että ei kiinnosta yhtään lähteä, niin silti sitä sinne vaan lähtee. Ja hetken päästä on jo oikeasti hyvä mieli. Parasta terapiaa kiireisen elämän keskellä. Tekipä sen koiran kanssa sitten mitä tahansa. Aivan samalla tavalla arjen ongelmista pääsee eroon olipa harrastuksena sitten haku, tottis, jälki, dobo tai ihan mikä vaan harrastus koiran kanssa. Koska silloin joutuu keskittymään koiraan, et itseensä tai omiin ongelmiinsa. Ja vaikka tämä harrastus hevosten ohella vie kaiken aikani, en valita. Voi kai sanoa, että valintani olen tehnyt. Ja vaikka ei koskaan ikinä milloinkaan kilpailtaisi missään heikkojen hermojeni takia, niin harrastaa voi ilman suuria tavoitteitakin. Kaipa se hauskanpito ja koiran energian purkaminen yhteiselämää helpottaaksemme on kaikkein tärkeintä? Meidän kotona ei koirat ole ikinä tehneet mitään tuhoja. Ne saavat purkaa ylimääräiset energiansa omistajan ohjaamaan toimintaan, ei itse valintsemaansa, yleensä meitä ihmisiä harmittavaan toimintaan
Koirapoppoon käytössä on myös pari muuta hakumetsää, peltoalue jäljen tekoa varten sekä varikkoalue tottistelua varten. Jäseniä Koirapoppoon facebook-ryhmässä on jo yli 60. Kaikki eivät tietenkään ole aktiivisia treeneissä kävijöitä, mutta on meitä aktiivisiakin onneksi sen verran, että treenit saadaan pidettyä. Aika hyvin ei niin viralliselta porukalta! Ja mukaan toimintaan toivotaan lisää aktiivisia ja innostuneita harrastajia!
