Siis onko tänään maanantai???

Kuinkas moni muistaa Mikko Alatalon laulaman Känkkäränkkä-laulun? Minun luona tuo pieni ja paha noita Känkkäränkkä vieraili heti aamusta.

Kello soi 04:50 ja heti tunsin, että verensokeri on liian matalalla. Mittari näyttikin 3.0mmol/l. Huokaus.... Todella ihana aloitus aamulle. Eihän se auttanut muu kuin istua pöydän ääreen ja syödä, vaikka ei nälkä ollutkaan. Suu turtana, jalat vetelänä ja pää puurossa mätystin mauttomia leipäpalasia (makuaistini katoaa, kun verensokeri huitelee liian alhaalla) . Ja verensokeri piti vielä kaiken lisäksi saada nousemaan nopeasti ja tarpeeksi ylös, koska oli jo kiire kuljettaa hevoset tarhoihin ja mennä koirien kanssa aamulenkille. Mutta eihän se verensokeri tietenkään totellut ja vasta puolen tunnin kuluttua uskalsin ajatella ulos lähtemistä. Tämän puolen tunnin aikana koirat olivat ehtineet  selvitellä erimielisyyksiä hirvenluista, jotka kaveri eilen toi. Rinjalla sai rytäkässä pienen reiän korvaansa. Huomasin myös mustat silmänaluseni ja litran vetoiset silmäpussit. Milloinkahan viimeksi olen nukkunut kunnolla? Ja ulkonakin oli alkanut sataa kaatamalla... To-del-la hienoa!

Lopulta pääsin rämpimään pilkkopimeään ja sateiseen syksyaamuun. Onneksi koiratkin olivat säästä aivan samaa mieltä kanssani ja toimittivat hommansa vauhdilla. Tallissa tuttua sadekelin loimirumbaa. Tamma esitteli hampaitaan ja toinen tollo pyörii karsinassa ympyrää, niin että loimea oli hankala pukea. Kolmas hidasteli ja neljäs yritti syödä takkini hupun. Viides pelkäsi kaikkia matkan varrelle sattuneita sapelihammastiikereitä. Veetutus pään sisällä vain koveni kovenemistaan.  Piakkoin alkoi henkeäkin ahdistaa liiasta huhkimisesta ja kuinkas muutenkaan, astmalääke oli tietenkin sisällä. Hammasta purren hoidin hommat loppuun. Kaapo hävisi hirvenluiden perään, luulin sen jo joutuneen suden suuhun kuultuani ihmeellistä ulinaa. Onneksi se olikin vain herätyshuuto joltakin kanalan hassuäänisistä kukoista. Sateen ropistessa äänetkin kuulostavat erilaiselta. Lopulta sisälle päästyäni huomasin olevani myöhässä aikataulustani ihan kivasti. Hiestä ja vesisateesta litimärkänä raahauduin suihkuun ja ehdin siinä välissä kadottaa silmälasinikin, joita sitten ennen lähtöäni etsin kuumeisesti. Mutta matkaan pääsin kuitenkin. Onneksi sain aika rauhassa ajella, märällä tieosuudella edessäni köryytteli vain pari hassua tientukkoa. Radio SuomiPoppia kuunnellessa ketutuskin hävisi. Arkiaamun paras hetki onkin se, kun auton käynnistyessä Jaajo, Juha ja Anni pääsevät ääneen. Jutut ovat hulvattomia, joskus ehkä hyvän maun rajoissa, mutta silti tuo kolmikko on vaan niin parasta!! Ei tosikoille!

Huono aamu saattaa joskus pilata koko päivän. Nyt toivottavasti ikävät fiilikset jäi tuon 70km:n pituisen työmatkan varrelle...

Illalla Kaapon kanssa esineruutua harjoittelemaan. Toivottavasti siellä sujuu paremmin.. Ja viikonloppukin alkaa tänään. Ehkä sittenkään ei ole niin huono päivä!