Tuon intensiivisen luennon ajan koirat odottivat toimimaan pääsyä omissa häkeissään toisissa huoneissa. Rino piti vähän älämölöä, ei ole tottunut odottamaan muulla kuin autossa. Ehkäpä se siitä. Hajuradalla päästiin näyttämään mitä osataan. Mukana minulla oli vain id-hajut, joita häpeällisen vähän olen harjoitellut... Vain pari kertaa. Mutta ajattelin niillä kokeilla kaikesta huolimatta, aniksella on minun mielestäni tekniikka harjoiteltu jo niin paljon, että koira on jo kyllästynyt. Todella hyvin, ilman epäröintiä, Rino poimi kohdehajun hajuradalta. Joka kerta. Olin niin tyytyväinen, että olin tikahtua. Kaikesta häiriöstä huolimatta koira toimi kuin unelma. Pystyi keskittymään. Käytti nenäänsä ja pystyin luottamaan koiran taitoihin.
Hauskinta hommassa oli, että minulle ihmeteltiin koiran olevan niin rauhallinen ja ystävällinen ihmisille. No onhan se ystävällinen, mutta ei kovinkaan rauhallinen. Paitsi nyt sitten eilen. Tutki kyllä huoneen perin pohjin, nuuskutteli vieraat ihmiset, mutta ei höseltänyt. Olin odottanut mahdotonta touhottamista.. Taas sai ennakkoluulonsa heittää romukoppaan.
Illalla pieni koira oli niin väsynyt. Valtasi sängystä minun paikan eikä olevinaan jaksanut enää edes silmiään raottaa saatika siirtyä siitä pois. Kuorsasi vain pää minun tyynyllä.
Perjantaina Kaapon kanssa lähdemme tutustumaan Rally-Tokoon. 10 kerran kurssi olisi edessä ja sitten nähdään jatketaanko. Josko tää olisi nyt meidän juttu? Silloin kumpikin koira olisi löytänyt ammattinsa, Rino tukikoirana verensokerin heilahduksia vahtiessaan ja Kaapo Rally-Tokoilijana. Näin alkuun...
 |
| Opiskelijaelämä on rankkaa |
