Tässä päivänä muutamana tulin töistä kotiin. Rinjalla oli kiima, joten koirat olivat erotettuina toisistaan. Sisällä oli koiraportin ympärillä tavaraa röykkiöttäin, etteivät pojat mene läpi portista. Ja varmuuden maksimoimiseksi Rinja oli teljetty sauna- pesuhuone - kodinhoito-akselille. Käytin pojat pissalla ja telkesin ne takaisin sisälle ja paukautin oven lukkoon. Ulkokautta hipsin kodinhoitohuoneen ulko-ovelle avatakseni sen ja päästääkseni Rinjan ulos. Klonks, klonks vääntelin kahvaa. Ovi pentele oli lukossa! Kiirehdin takaisin etuovelle ja sekin tietenkin oli lukossa. Olinhan juuri lukinnut oven. No ei hätää mitään, taka-ovi on auki ja kävelin talon taakse. No, eipä avautunut takaovikaan. Sekin oli umpivisusti kiinni. Kaikki ovet olivat lukossa ja minulla avaimet sisällä. Olin juuri laittanut insuliinia, joten verensokerini alkoi hiipiä alaspäin. Harri oli töissä, Harrin vanhemmat asioilla. Pikkuinen paniikki alkoi hiipiä, jotta mistäs nyt apua ennenkuin taju lähtee. Juoksin ovelta toiselle kuin sekopäinen kana, joka ei tiedä minne mennä. Kokeilin oven kahvoja ja mantrasin mielessäni "seesam aukene". Syömistä olisi saatava pian. Puhelin!!!! Olihan minulla puhelin taskussani ja seuraavaksi olikin vuorossa puhelu äidilleni. Selostin tilanteen ja äiti ja isä lähtivätkin tulemaan siltä istumalta pelastamaan tytärtään ahdingosta. Puhelimessa ollessani kuulin, kun koira hyppäsi ovea vasten ja klonkotteli kahvaa. Hmmm, voisikohan olla..... Ja juu, kyllä, ovi oli auki ja sain perua hätäavut ja paniikit. Pääsin sisälle! Rinohan se pomppasi ovea vasten samalla painaen kahvaa ja vääntäen toisella tassullaan lukitusnuppia. Ja sehän riitti. Illemmalla huomasin läskitassu-Kaaponkin pystyvän ihan samaan suoritukseen ja viime aikoina ovista ulos karkaaminen onkin alkanut muodostua ongelmaksi.
Viikonloppuna ratsailin urakalla. Lonkkakipu on antanut hieman periksi eikä hevosen selkään nousu saa näkemään tähtiä. Mutta jotain vikaahan tuossa lonkassa on, kun lonkan sivulle ja ylös vieminen on niin tuskallista. Joskus hevosen selässä istuminenkin on varsin tukalaa Siksi olenkin päättänyt tilata satulattoman satulan eli tavallaan huovan, jossa on jalustinhihnat ja ja vatsavyö. Mutta en ihan mitä tahansa huopaa ostakaan vaan tämän Christ Iberica Plus lampaankarvasatulan. Ajattelin tilata Saksasta, Suomesta ei ihan tätä mallia taida saadakaan. Lampaankarva on muotoiltu espanjalaisen satulan tyylisesti. Ai, että odotan, että tammalla on tuo selässään ja pääsen istumaan siihen. Olotila voi olla aika taivaallisen pehmeä, kuin pilvellä ratsastaisi.
Niin ne viikonlopun ratsailut eivät menneet oikein putkeen. Lauantaina Tumpelolta putosi reissussa kenkä ja kavio lohkesi. Tatsille kiilautui kivi kengän reunan ja säteen väliin. Sunnuntaina Sakari ja Nipsu saivat kunnon paniikkikohtaukset. Jo kotoa lähtiessä varsinkin Sakari oli pörhäkällä päällä. Mörköjä oli eikä meinattu päästä tallin pihasta minnekään ennenkuin Elisa talutti Nipsun edellä. Siltikin tuntui, että ruutitynnyrin päällä istun. Ja lisää pökköä pesään tuli, kun tien vieressä olleella pellolla oli lehmiä. Ne olivat kaukana, mutta ne liikkuivat. Tai että edes olivat samalla planetaalla, se riitti Sakarille ja Nipsulle. Hevoset menivät aivan sekaisin, puhisivat ja pöhisivät. Häntä tötteröllä yrittivät kääntyä kotiin. Sakari hyppi ja melskasi ja eteenpäin päästiin vain Elisan taluttaessa Nipsua edellä. Nipsukin oli hankalasti käsiteltävissä ja yritti karata koko ajan. Jonkin ajan kuluttua päätin itsekin hypätä taluttamaan Sakaria pienen matkaa, en tuntenut oloani kovinkaan turvalliseksi räjähdysalttiin hevosen selässä. Selkään ei takaisin päästykään ennenkuin Harri tuli avuksi ja piti hermostuneita hevosia paikallaan. Ja kotiin mentiinkin aika vauhdikasta steppiä. Tallilla otin Sakarin kanssa kentällä tuttuja mutta aivotyöskentelyä vaativia tehtäviä ja hevonen rauhoittuikin hieman. Nipsu oli tällä välin vetänyt uudet paniikit tallissa. Paniikin laukaisi Elisa, jonka Nipsu ihan selvästi yhdisti tapahtumiin lehmälaitumen lähellä. Kun Elisa lähestyi karsinaa, Nipsu alkoi juosta karsinassa edestakaisin sekä tärisi aivan mielettömästi. Silmän valkuaisetkin olivat aivan punaiset. Kun Elisa lähti pois, hevonen rauhoittui. Kenestäkään muusta ei samanlaista paniikkikohtausta tullut. Päätettiin, että minä talutan Nipsun laitumelle niin ei tarvitse ponin panikoida. Matkalla poni jo rauhoittuikin ja voitiin kulkea Elisan ja Sakarin vieressä ilman hyperventilaatioita. Mielenkiintoista hevosen oppimispsykologiaa!! Erittäin mielenkiintoista! Ehkäpä minä sivujuonteena voisin opiskella hieman hevosen oppimispsykologiaa samalla kun nyt syksyllä aloitan opiskelut Suomen Eläinkoulutuskeskusksen kursseilla...
Maanantaina hyppäsin pitkästä aikaa tamman selkään. Se on saanut oleskella ainakin kuukauden päivät ja liikuskella omaehtoisesti. Tamman jalat tuntuivat hyvältä mutta siltikin maastoilimme vain pehmeitä polkuja pitkin. Kaviokuumeesta on jäänyt pientä vaivaa, tamma kompastelee paljon herkemmin. En tiedä häviääkö tuo vaiva ajan mittaan vai onko tullut jäädäkseen. Mutta kiva huomata, että tamma saatiin sellaiseen kuntoon että rauhallisia maastolenkkejä on mahdollista tehdä. Kesän alussa Liekki karkasi ja Nipsu oli karannut toisesta aitauksesta samaan aikaan sekä jahdannut tammaa pitkin pihoja ties kuinka kauan. Tuon episodin jälkeen tamma ontui kauan. Nyt ei enää ontumista ole näkynyt ja siksipä uskalsinkin hypätä selkään.
Tumpelon kanssa on käyty jo peräti kerran radalla. Tarkoitus oli aloittaa säännöllinen hiittitreeni käyden radalla kaksi kertaa viikossa, mutta eipä tuohon riitä aikaa. Nyt sitten pohditaan minne oripoika vietäisiin valmennukseen. Rokotukset vaan on saatava ensin ajantasalle... Tumpelo on muutenkin alkanut miehistymään ja ryhtynyt vaatimaan itselleen laumassa parempaa asemaa. Eemelin jouduin jo siirtämään pois poikalaumasta, koska Tumpelon ja Eemelin välille tuli riitaa. Parempi kun ei ota riskejä. Luulen, että Sakari on seuraavana tulilinjalla. Toivottavasti ei, vaan varsa tyytyy tähän asemaansa...
