... ja pian on Joulukin...

Joulu lähestyy kovaa vauhtia, kaamos on pahimmillaan. Ja sen tuntee kropassaan. Ei jaksa, ei kehtaa eikä ainakaan huvita tehdä mitään ylimääräistä.

Liekin kaviokuume on parantunut hyvin. Tosin eilen huomattiin, että se pirulainen oli käynyt takakavioissakin. Sitä ei edes kukaan ollut huomannut. Eilen sitten kengityksen yhteydessä nähtiin punaiset nauhat kavionpohjassa.. Otti päähän...

Kaapo on taas lääkekuurilla. Se saamarin patti alkoi taas kasvamaan etujalassa. Nyt on kaksi viikkoa lääkekuuria takana, antibioottia ja kortisonia. Vielä viikko antibiootti- ja kaksi viikkoa kortisonikuuria jäljellä. Lisäksi vatsansuojalääkket, maitohappobakteerit, molkosan ja korvatipat mahakipujen ja hiivaoireiden loitolla pitämiseen. Kummassakaan emme ole 100%:sti onnistuneet. Maha rulisee ja silloin tällöin Kaapo saa pahoja närästyskohtauksia. Rapsuti rapsuti, nahkaa ja korvia kutittaa. Käy niin sääliksi koiraparkaa. Patti on pienentynyt ja pehmennyt, mutta ei ole kadonnut kokonaan. Mutta tämä on viimeinen lääkekuuri, enää ei tuon patin häätöön syödä yhden ainutta pilleriä. Leikkaus on seuraava vaihtoehto. Jääköön arpi ja valkeat karvat, rokottakoon tuomarit niistä. Tai ehkä ei enäää osallistuta näyttelyihin? Mistä sitä tietää...

Vajaan kuukauden päästä minulla ja Rinolla alkaa hypokoira-koulutus. Kestää koko kevään, ensimmäinen jakso. Ja jaksoja tulee useita, niin monta kunnes koira osaa hommansa eli meikäläisen vahtimisen. Minun matalan tai korkean verensokeritason ilmaisemisen. Hyvin minä ne tähän saakka olen itsekin hoksannut, mutta tulee aika, jolloin en hoksaakaan. Ja silloin on koira hyvänä apuna. Ja koira aistii aiemmin sokeritason laskun matalalle kuin minä ja voi ilmaista sen. Näin ollen saan homman haltuun ennenkuin sokeritaso laskee vaarallisen alas. Mielenkiinnolla odotan, millainen koulutus on..

Kanalassa tapahtuu taas. Silkkikanan alle tyrkkäsin kolme viikkoa sitten viisi Mille fleur-kanan munaa. Eilen läpivalaisin munat. Yhdessä olikin jo särö. Muutamasta kuului piipitystä ja tipujen nokat heiluivat kiivaasti munien sisällä. Tänään siellä emokanan alla olikin jo yksi märkä ja pieni tipunen. Piipitti kovasti, kun siirsin emokanaa syrjään nähdäkseni paremmin. Kiire on töistä pian kotiin. Ovatkohan loputkin syntyneet jo? Pääsenkin muuttopuuhiin. Pikku pesue täytyy siirtää toiseen häkkiin etteivät isot kanat hätyyttele niitä. Silkkiemo kaiken kukkuraksi ei hautonut munia pesään vaan kanalan lattialle seinän viereen. Siinä se sitkeästi makasi, vaikka toiset talloivat ja kuoputtivat purutkin poloisen kanaemon päälle. Joulutipuset....

Ensi viikolla on jouluaatto. Joka vuosi sitä odottaa. Odottaa joulun tunnelmaa.  Nyt olisi tiedossa valkea joulu ilman turhaa hössötystä. En tiedä jaksanko kuustakaan koristella. Lepäilyä ja syömistä, ratsastusta ja normaali hommia. Siitä on meikäläisen joulu tehty jo monena vuonna...