Nilokselan tila

Blogi siirtyi vuodatuksen puolelta tänne elokuussa 2014. Aiempia kirjoituksia löytyy: www.sateenkaarenpaassa.vuodatus.net. Lisäilen tännekin puolelle niin paljon vanhoja kirjoituksia kuin jaksan...



Nilos tarkoittaa liukasta, niljakkaa paikkaa. Mistä syystä lie tämä alue, missä tilamme sijaitsee, saanut nimen Nilos? Ei täällä nykyään sen liukkaampaa ole kuin muuallakaan. Joka tapauksessa tilamme nimi juontaa tuosta Nilos-nimestä. Nilokselan tila, vähän peltoa ja paljon umpimetsää ja jonkin verran suota. Ennen vanhaan tila on ollut alueen suurimpia, mutta aikojen saatossa pienentynyt paljonkin. Mutta kyllä täällä sopii elämään kaikkien näiden eläinten, ihmisten ja entisaikojen henkien kanssa. Tilalla asustelee mieheni ja minun lisäksi hevosia, koiria, kanoja, kissoja. Lisäksi tietenkin mieheni perhe, onhan tila heidän sukutilansa. Ja ne tilan entiset asukkaat, joiden läsnäolon välillä tuntee joko hyväksyntänä tai paheksuntana :)  Että tohinaa siis riittää, mutta sopuisasti silti täällä elellään.

Mieheni on asunut tilalla aina. Minun tarina täällä Nilokselan tilalla alkoi vuosia sitten. Minulle tarjottiin entistä hevostani takaisin ja mietiskelin, että minnekähän sen laittaa. Harrin kanssa asuttiin silloin rivitalossa. En tiedä mistä idea lähti, mutta aika äkkiä oltiin siivoilemassa vanhan tallin puolta Harrin vanhempien tilalta. Ja sinnehän Lucky Git, tuo äkäinen ja tulinen tamma pian muuttikin. Ja hommahan alkoi lähteä lapasesta jo siinä vaiheessa. Kuukautta myöhemmin samaiseen talliin muutti Velman Elsa. Pieni, ujo tammavarsa, joka olikin joka hevostytön unelmahevonen, ja enemmänkin. Lucky ja Liekki siis aloittivat tilan raivaamisen, koivikot olivat nimittäin pahasti päässeet pusikoitumaan. Siellä ne tyytyväisenä parturoivat vattupensaita maan tasalle.

Ja eipä mennyt kauankaan aikaa, kun aloitettiin vanhan tuvan siivous ja remontoiminen. Vanha tupa on yksi tilan alkuperäisistä rakennuksista. Ja tuohon vanhaan ja vetoiseen taloon muutimme minä, Harri ja sakemanni Ellu. Jo ensimmäisen talven jälkeen päätimme, että ehkäpä joku lämpimämpi talo olisi mukavampi. Nimittäin kun talvella illalla menimme nukkumaan lämpimän talon sisällä, aamulla herätessä jääpuikot roikkuivat leuassa. Talo ei pitänyt lämpöä, ei sitten yhtään. Ja hiiret tanssivat pöydillä. Lisäksi lämmintä vettä tuli vain vessaan. Ja nekin vesiputket olivat aika usein talvisin jäässä. Onneksi oli edes ulkohuussi. Ja ulkosauna. Näin elettiin puolitoista vuotta, kunnes uusi talomme valmistui vajaan sadan metrin päähän. Tässä vaiheessa perheeseemme olivat muuttaneet sakemanninarttu Rinja ja maatiaiskissa Viivi.

Vuosien myötä hevoset ja koirat ovat vaihtuneet. Osa valitettavasti lentänyt sinne sateenkaaren toiselle puolelle, muutama hevonen vaihtanut kotia. Viivi kissa muutti ensin mummolle ja sen jälkeen appivanhemmille, ei viihtynyt meillä, kun taloon tuli uusi koira. Äänesti niin sanotusti jaloillaan. Kanoja ja kukkoja, hevosia, koiria, kissoja, ihmisiä ja henkiä.. Kaikkea näitä löytyy Niloksen tilalla kaiken muun lisäksi..