Millaisia munia sinä ostat?

Meille tuli viikko sitten tehokanoja. Tehokana on aika usein hy-line rotuinen munien tehotuotantoon jalostettu kana. Nämä kanat putkauttavat sen munan per päivä, ainakin. Nämä kaksi hy-line brownia, jotka Hansuksi ja Pirreksi on nimetty, ovat viettäneet melkein koko elämänsä tehokanalassa tuhansien muiden kanojen joukossa. Jokin aika sitten eräs nimeltä mainitsematon tehokanala ilmoitti, että heiltä saa nyt kanoja eurolla tai muutamalla kappale. Muuten kanat olisivat menneet lihamyllyyn, koska ikää kanoilla oli jo reilu vuosi. Ja nämä munintakanathan eivät mene ihmisen ruuaksi kovinkaan usein. Ne jauhetaan turkiseläimille ja joskus koiranruokaan. Ja ei näitä kanoja lopeteta nätisti, vaan ne menevät "liukuhihnalla" jauhettavaksi. Elävänä. Samalla tavalla kuin pienet kukkotiput. Niitä kun ei tarvita munintakanaloissa niin kasvattamot lopettavat ne heti, kun sukupuolen erottaa. Elämä päättyy liukuhihnalla ennenkuin se on ehtinyt kunnolla alkaakaan.

Näitä meille tulleita kanoja on tehokanalassa mainostettu onnellisen tai vapaan kanan tittelillä. Eli tosiasiassa ne  elävät koko elämänsä isossa hallissa, missä ne eivät voi toteuttaa omaa lajikäyttäytymistään niin kuin haluaisivat. Kanat kun tahtovat kuopsutella, kylpeä, etsiä ruokaa, nukkua orsilla, hautoa ja hoivata poikasiaan. Kanojen ei onneksi tarvitse elää häkissä, jossa se ei sovi edes kääntymään. Tällaisessa lattiakanalassa yhdellä neliömetrillä saa olla "VAIN" 9 kanaa. Ja onhan niillä orsiakin, orsitilaa per kana on oltava 15cm. Leppoisia unia.

Kerron muistakin munintakanalatyypeistä, joita Suomesta löytyy. Virikekanala kuulostaa hyvältä. Kanoille on siis järjestetty virikkeitä, joten niiden on taatusti oltava onnellisia. Näitä munia mainostetaankin usein maalaismunina. Todellisuudessa virikekanala on vain muunneltu versio häkkikanalasta. Häkkiin on laitettu pesä, pehkuja ja orsi. Kanat pääsevät siis kuopsuttelemaan, orrelle nukkumaan ja pesään munimaan. Tilaa tosin ei ole paljon. Virikehäkissä on tilaa per kana varattu 750 cm2. Eli neliömetrillä on 13 kanaa. Mutta hei, onhan häkit toki suurempia kuin ne aiemmat, mitä Suomi oli pullollaan.

Luomukanalassa kanoille on sisätiloissa tilaa siten, että neliömetrillä saa olla kuusi kanaa ja ulkona tilaa oltava yksi neliömetri yhdelle kanalle. Ulkoilutilasta puolet tulee olla kasvillisuuden peitossa. Kanojen pitää saada ulkoilla sään salliessa vähintään toukokuusta lokakuuhun. Luomakanalan kanat syötetään luomurehulla ja niillä saattaa olla kukkojakin järjestystä pitämässä.

Ulkokanalassa kanalla on päivisin mahdollisuus ulkoiluun ympäri vuoden. Kanoilla on orsia ja ulkotilassa kasvillisuutta. Tilaa yhdelle kanalle ulkoilutilassa on 4m2, n. 2500 kanaa elää yhdellä hehtaarilla. Kanat saavat olla suljettuna sisätiloihin vain noin 12 viikon ajan vuoden aikana. Munia mainostetaan esim. laidunkanan munina.

Millaisia munia sinä tahtoisit ostaa?

Näitä kaikkia kanalaloita yhdistää tehotuotanto. Kanoja on paljon ja munia tulee paljon. Usein tuottajilla ei ole aseita parantaa kanojen oloja näillä kananmunan hinnoilla. Kanojen elinolojen parantaminen vaatisi investointeja ja niitä investointeja ei pystytä maksamaan, koska kuluttajat eivät halua maksaa kananmunistaan enempää. Ja uskon, että tuottajat mielellään haluaisivat kanoilleen mukavammat elinolot, eivät hekään tunteettomia ja välinpitämättömiä ihmisiä ole. Monet heistä pyrkivätkin parantamaan kanojen oloja ja pitävät niiden terveydestä huolta niin hyvin kuin mahdollista. Mutta rahat eivät vaan riitä kaikkeen. Miettikääpä jos yhdellä kananmunalla olisi hintaa 10 senttiä enenmmän. Paljonko kennollinen munia silloin maksaisi? Olisitko valmis maksamaan sen verran? Miettikääpä sitten kuinka paljon tuo kymmenen senttiä per muna olisi munantuottajalle.. Montako satasta enemmän munantuottaja tienaa päivässä 3000 munan erästä? Ja tämähän ei ole puhdasta voittoa, kulut kun vähennetään ja verot maksetaan, ei tuosta tuottajalle paljon jää rahaa investointien pois maksamiseksi. Ja kilpailu alalla on kovaa. Hintoja ei kannata nostaa, koska se naapuri myy halvemmalla ja kaikki ostavat silloin naapurin munia.  Mutta mitäpä tuota miettimään, kun eihän meidän tarvitse noin paljon kananmunasta maksaa...

Palataanpa sitten Hansuun ja Pirreen, kahteen tehotyttöön, jotka pelastuivat lihamyllyltä ja pääsivät kotitarvekanalaan, ensin erääseen toiseen kotikanalaan ja jonkin ajan päästä meille. Viikko sitten siis nuo onnettomat kanat saapuivat meille. Minua jo myyjä varoitteli, että niiltä puuttuu höyheniä, koska tuhansien kanojen joukossa munintakoneena oleminen on stressaavaa. Seurauksena nokkimista, pakkoliikkeitä ja jopa kannibalismia. Siellä kun ei ole kukkoja pitämässä järjestystä yllä eikä kanoilla ole yhtään mitään tekemistä. Paitsi munia.

Kotona kaivelin kaksi surkeaa ja apaattista kanaa pahvilaatikosta kanalaan. Höyhenet revitty, takapuoli paskassa. Kumpikin aivasteli ja oli ihan ripulilla. Kanatkin voivat kylmettyä ja sairastua nuhaan, varsinkin, jos vastustuskyky ulkomaailmalle on mitä on.. Viikon olen niiden elämää katsellut, pitänyt lämpimässä ja syöttänyt vitamiineja. Toisen aivastelu ei ole kadonnut vieläkään, mutta ripulointi on onneksi loppunut (piimää ja kauralesettä ruuaksi saivat). Nyt kun ilmatkin taas lämpenivät, pääsivät nekin ulos kuopsuttelemaan..

Sitä hetkeä odotan, että Hansu ja Pirre ovat kuin muutkin kanat, niin ulkonäöltään kuin käytökseltään. Nämä kaksi kanasta ovat tottuneet jatkuvaan nokkimiseen tehokanalassa ollessaan. Niitä ei paljon hetkauta, jos joku muu kanoista antaa niille niin sanotusti turpaan. Ottavat vastaan kaiken, eivät puolustaudu eivätkä oikein väistäkään. Pesään eivät ole tottuneet munimaan samoin kuin nuo meidän omat. Siinä missä omien kanojen munat ovat aina siistejä, tehotyttöjen munat ovat aivan sonnassa. Ei niitä tee mieli syödä. Tiput saavat niiden murhaajan vaistot heräämään, ne eivät tiedä mitä ne pienet ovat. Uteliata pieniä kohtaan, mutta tutustuminen väärä; nokkimalla kimppuun. Sosiaaliset taidot myös muiden kanojen kanssa puuttuvat. Siinä missä muut potpottavat ja kujertavat toisilleen sekä etsivät yhdessä herkkuja maasta ja muutenkin huolehtivat toisistaan, nämä kaksi ovat kuin robotteja. Syövät, nukkuvat ja paskovat. Ei tuhansien kanojen seassa ystävyyssuhteita niin vain solmitakaan. Vasta eilen kuulin ensimmäsen pienen potpotuksen toiselta tehiksistä.

Ihmiseen nuo suhtautuvat välinpitämättömästi. Vaikka ne tulevatkin katsomaan minua, ne vaan ovat siinä. Eivät ota kontaktia kuten muut kanani. Eivät ole uteliaita vaan ikäänkuin ne kulkisivat jonkun kuplan sisällä ympäröivän maailman ulottumattomissa. Sääliksi käy. Toivoisin, että olisivat onnellisia sen lopun aikansa, mitä niiden elämästä on jäljellä. Tehokanojen elinikähän ei ole pitkä, onhan ne kulutettu loppuun jatkuvalla munimisella. Munimisella, joka alkoi varsin nuorena. Villikana munii kahdeksan munaa vuodessa, tehotytöt keskimäärin munan päivässä ilman munintataukoja. Meidän kotikanatkin munivat melkein päivittäin, mutta pitävät myös munintataukoja. Valon määrällä voi säädellä munintaa, pimeä tai hämärä eivät houkuttele munimaan. Tehokanalassa valon määräkin on viety maksimiinsa, yön tunnit ovat lyhyitä.

Tehotytöt ovat samassa parvessa neljän muun kanan ja kahden kukon kanssa. Meidän alkuperäisasukit ottivat tulokkaat hyvin vastaan, ovathan ne varsin sosiaalisia ja älykkäitä potpottajia. Toivon että tehikset tuntevat kuuluvansa ryhmään, ainakin meidän Eetu-kukko omi tytöt itsellensä. Toivottavasti Eetun hellässä huomassa oppisivat kanan tavoille ja olisivat tyytyväisiä elämäänsä. Olisivat aivan samalla lailla onnesta mykkyräisenä herkkuruuasta kuin muutkin meidät kanat.



Hiekkakylvyt auringossa, puskien juurten mullan kuopsuttelu kastematoja löytäen, yhteistuumin balsamin kukkien nyppiminen, kärpästen jahtaaminen, kaverien viereen orrelle nukkumaan käyminen, yhteistsemppaus jonkun muniessa, muniminen mitä oudoimpiin paikkoihin ulkona, munien hautominen ja poikasten hoivaaminen, poikasille tärkeä emon hoiva, auringonvalo tai kuun loiste ikkunassa... Kaikkea tätä tehotytöt ovat jääneet vaille.

Loppukaneetiksi sanottakoon: Minä ainakin syön paljon paremmalla omalla tunnolla lihaa kuin kaupan kananmunia. Lihakarjalla on paljon paremmat olot kuin tuotantokanoilla (munakanalla ja broilerilla). Mitäpä kanasta väliä, sehän on tyhmäkin.... Vai onko?

Tässä meidän onnelliset, vapaat kanat ja kukot kuopsuttelemassa pihamaalla

Mä näitän jälkiä tallaan kai viimeiseen asti..

Pitkän tauon jälkeen palasin peltojäljelle koiran kanssa. Koirapoppoo kokoontui muutama viikko sitten hakutreeneihin ja silloin tallasin myös lyhyen jäljen. Liian lyhyen Kaapon mielestä, koska koira olisi halunnut jatkaa jäljestämistä kauemminkin eikä jäljen päässä olleet herkut kiinnostaneet yhtään.

Kyselin neuvoja Kaapon isän omistajalta jäljestyshommiin. Riikka kertoili, että hyvä olisi tehdä monena päivänä peräkkäin koiralle jälki, 3-5 päivänä. Koira oppii rytmin ja näkee kehittymisen parhaiten, kun edellinen treeni on vielä tuoreena mielessä. Lyhyitä jälkiä ei kannata tehdä, 200 askeleen jana aloittelevalle koiralle hyvä alkuopintojen jälkeen ja aika nopeasti voi siirtyä 300:n askeleeseen ja lisätä jäljelle kulmia. Myös esineiden ilmaisun voi ottaa kotiharjoituksiin, mutta vielä ei kannata lisätä niitä jäljelle. Ensin kannattaa opettaa tyhjät askeleet eli namia ei ole joka askeleella ja sitten esineet mukaan, kunhan pohjatyöt on ensin kotona tehty. Kun esineet tulevat mukaan, jälkeä voi pidentää roimasti, koska esineet antavat koiralle pienen "huilitauon" jäljellä. Tavallisia valjaita ei kannata käyttää, innostavat koiraa vetämään. Tynnyrivaljaat ja ketju parhaat vaihtoehdot. Jäljen päähän jotain superhyperherkkua, että koira ymmärtää pysähtyä, kun jälki loppuu. En ole vielä keksinyt, mitä se superhyperherkku voisi olla. Sekä Rino että Kaapo tuntuvat saavan suurimman palkkion työn tekemisestä. Siis oikeastihan minä en sitä tiedä, mutta kumpikaan ei haluaisi jäädä jäljen päähän vaan jatkaa matkaa eteenpäin jäljestäen. Palkkio ei kiinnosta. Ostin jotain Cesar-koiranpateeta ja kissan märkäruokaa, kokeilen niitä palkitsemiseen. En tiedä, pitääkö pian jotain sisäfilettä ostaa :)

Hakutreenit meni Kaapolta hyvin. Innoissanhan se kävi poimimassa ukot piiloistaan. Kesällä kävin kuuntelemassa Sari Kärnän luennon, hän on voittanut koiransa kanssa hakukilpailuja ympäri pohjoismaita. Luennolta sainkin hyviä vinkkejä ja Kaapon kanssa palasimme hieman taaksepäin harjoittelussa. Yritän opettaa sille vähemmän kuluttavan ruotsalaisen risteilytavan hakualueella. Ei varmasti ihan helppoa, koska on jo oppinut toisenlaisen tavan. Mutta pikku hiljaa.

Seuraavat päivät tallailinkin jälkeä hyvinkin ahkerasti. Aina sama ongelma toistui eli koira ei pysähtynyt jäljen loppuun. Askelia tuli joka kerta reilu sata, en tiedä tarkkaa määrää, kun laskut menivät aina sekaisin. Kulmiakin tuli, kuin myös tyhjiä, eli jäljet eivät enää niin helppoja olleet. Lyhyitä ehkä kuitenkin, ei varmaan kahtasataa askelta tullut ihan täyteen.

Tiistaina harjoiteltiinkin koirapoppoolaisten kanssa näyttelyhommia ja toisten koirien lähettyvillä oloa. Kaapo osasi seisoa jo hetken aivan hienossa näyttelyasennossa. Asenteella jätkä veti, otti varmaan oppia edessään olevalta Penalta.

Keskiviikkona päästiin kokeilemaan raunioetsintää. Voi hitsi, että olikin kivaa. Rino oli minulla

mukana ja poika veti homman hienosti rullan palautusta lukuunottamatta. Siinä meillä on vielä petraamista. Toisaalta, pikku vikoja. Meille homma on vain leikkiä ja koiran aivojen energian purkamista. Ei mitään totista torvensoittoa. Vaikkakin Rino oli muihin koiriin verrattuna hyvinkin totinen. Kaikki koirat pienimmästä isoimpaan innoissaan heiluttivat häntäänsä ja suorastaan meinasivat kaatua ilosta, kun piiloutunut ukkeli löytyi. Rino etsi ukon, otti rullan, tuli minun luokseni ja sitten etsittiin ukko yhdessä. Ei se häntä tainnut niin hirveästi heilua, koira teki työtään. Mukavampi olisi, jos koira näyttäisi ulospäinkin miten mukavaa touhu on. Taitaa vaan keskittyä niin kovasti työntekoon, ettei ehdi häntäänsä heilutella.

Viime päivät onkin ahkerasti treenailtu sitä sun tätä, koirilla on tekemistä ollut ja itselläkin jo väsymys painaa. Tänään pysytelläänkin kotona ja muutamaa jälkeä lukuunottamatta ei tehdä lenkkeilyä kummempaa. Tokoagistakaan en ota enää stressiä, en aio tenttiin osallistua tänä vuonna. Meillä käy aika vähiin ja ei koirakaan hirveää määrää jaksa uutta oppia. Talven aikana sitten treenaillaan tokoagi-liikkeitä, kun nuo jäljet ja haut ovat talvitauolla. Silloin on aikaa keskittyä tokoon ja tokoagiin.

(Kuvat Koirapoppoon treeneistä, kuvaajana Erja)