En ole pystynyt aukaisemaan blogiani aikoihin. Nyt aukaisin ja kyyneleethän ne alkoivat virtaamaan heti. Saa nähdä pystynkö edes kirjoittamaan.. Vieläkään...
Yritän lyhyesti, sen enempään en pysty.
Jouluna jouduimme sanomaan hyvästit Kaapolle. 23.12 aamulla puoli yhdentoista tienoilla Kaapo matkasi sateenkaarisillan toiselle puolelle. Kaapon munuaiset lakkasivat toimimasta. Kaikkemme yritimme, mutta mistään ei enää ollut apua.
Raskain mielin vietimme joulua. Kipeää tekee vieläkin vaikka pitäisi jo muistella niitä hyviä hetkiä. Mutta ei vaan pysty muistelemaan mitään. Varmaankin se, että Kaapon edestä taisteltiin paljon ja pitkään ja Kaapo taisteli itsekin, tekee ikävästä vielä suuremman. Tuntee epäonnistumista. Kun mikään ei auttanutkaan. Vaikka kaikki näytti leikkauksen jälkeen niin hyvältä. Ja sitten yhtäkkiä rakas ruttunaama olikin poissa.
Rottweilerin kokoinen aukko on meidän sydämissä ja se pitää saada täytettyä. Ja ehkäpä kuukauden päästä niin tapahtuukin. Ja ehkäpä kipeät muistot väistyvät, kun ohjaa uutta rottweilerpentusta uuden elämän alkuun...
Kevyet tassut Kaapo sinulle siellä sateenkaaren toisella puolella...
Maatilan elämää sekä koiramaisia juttuja käsittelevä blogi
