Hevosklinikalle...

Kuva:Katja Enberg

Parhaillaan yritän tässä saada eläinlääkäriä kiinni. Taas. Tällä kertaa kyse on Liekistä. Loppukesästä saakka Liekkiä vaivannut on-off ontuminen on nykyään pelkkää on-ontumista. Välillä kävelee paremmin ja välillä huonommin. Alkuunhan luulin kaiken johtuvan lihaksista. Että tamma on aivan jumissa. Taivuttelu ja ratsastaminenhan auttoivat ja tamma olikin hyvässä iskussa ja tehtiin reippaitakin lenkkejä jo. Mutta nyt syksyllä tapahtui käänne huonompaan.

Erotin Eemelin ja Liekin eri aitauksiin, koska Eemeli alkoi pomottamaan Liekkiä vähän liikaa. Ja nyt kuitenkin on tärkeää, että tamma saa levätä ja liikkua oman halunsa mukaan. Ontuman syy on paikantunut polveen, tarkemmin vasemman etupolven takaosaa. Tamma oirehtii kuin karpaalikanavassa olisi se vika. Luupiikki, murtuma, jänne vaurioitunut, kanava täyttynyt, hermo jäänyt puristuksiin.. Silmän alla jatkuvasti nykivä elohiirikin puolustaisi tuota hermopinnettä. Eilen kengittäjä kysyi tamman kavioita vuollessaan, että onko tämä sairastanut kaviokuumeen. Siellä anturassa oli pieni tummentuma. Mutta koska kavion ulkopuolella ei näkynyt mitään erikoista, niin tuskin oli kaviokuumeesta kyse kesällä, jolloin tamma oli niin jäykkä. Pieni pelko persiissä on, että olipa eläinlääkärin uutiset mitä tahansa, ne eivät ole hyviä. Eivätkä halpoja. Kun vaan ei olisi edessä tilanne, josta ei ole kuin yksi ulospääsy. Se kaikista raskain vaihtoehto minulle....

Vaikka tamman hampaat raspattiinkin muutama viikko takaperin, haluan tarkistuttaa nekin. Syöminen on vieläkin vähän vaikean oloista. Muutama vuosi taaksepäin Liekin hampaiden välistä löytyi metallipiikki. Sitä ei saatu pois helpoilla menetelmillä ja eläinlääkärit kautta maan (no muutamaa parhainta paikallisen klinikan eläinlääkäri jututti) olivat sitä mieltä, ettei sitä kannata poistaa ellei vaivaa. Viimeiset pari raspauskertaa ovat osoittaneet, että metallipiikki on kadonnut jonnekin. Mutta minne? Siksi olisikin hyvä kuvata purukalusto, jos se piikki onkin uponnut ikeneen tai jonnekin muualle ja vaivaa nyt hevosta.

Tumpelo treenaa hyvin. Sillä pojalla on ilo ajella, eteenpäin on hevosen mieli. Lenkit ovat nyt n. kuuden kilometrin mittaisia. Välillä ajellaan kevyillä harjoituskärreillä ja suuremmalla nopeudella ja välillä mennään painavilla käreillä rauhallisesti. Ihan kelin mukaan. Kunhan lumi on maassa, voi jo vähän miettiä treenejä etukäteen. Nyt ei. Routa kovettaa ajotiet aivan kiveksi ja välillä taas hiekkatie on mukavan pehmeä eli juuri sopiva pieneen irroitteluun . Ja välillä sitten niin märkää ja raskasta, että hevonen sotkeutuu omiin jalkoihinsa.

Tatsi on lunastanut paikkansa vanhassa laumassaan. Kaikki on niinkuin ennen. Sakarikin jo suostuu Tatsin rapsuteltavaksi ja "veljekset" ovat jo läheisimmissä väleissä. Joskus Sakari kyllä muistaa kiukutakin.

Luojan kiitos, Dobo loppuu parin viikon päästä. Oli virhe ilmoittautua tunneille. Vaikka se onkin hitsin mukavaa koiran mielestä, niin omassa mielessä painaa tekemättömät hommat, mitkä jää taas siltä illalta tekemättä. Minun pitäisi päästä iltaisin noita hevosiakin lenkittämään, mutta koirajutut on vienyt nyt niin paljon aikaa, että aika huonosti on ehtinyt. Ja jos totta puhutaan, eipä viime aikoina ole kiinnostanut lähteä tuonne pilkkopimeään. Myrskyää ja vettä sataa...  Kaipaan lunta. Ja vielä enemmän kaipaan valoisia iltoja!!!

Kuva: Katja Enberg