"Näytelmäharjoituksia" ja päätöksiä (toukokuu 2014)

Eilen tehtiin päätös, ettei Rinoa näyttelyihin viedä. Ellei tapahdu jotain totaalista ihmeyttä. Eilen oli näyttelytreenit. Viimeiset tuon kurssin tiimoilta missä Rino on käynyt opiskelemassa. Harri oli käyttänyt aiemmin ja nyt eilen sitten minä menin harjoituksiin Rinon kanssa. Kierroksillahan poika kävi heti alussa, mutta sain sen rauhoittumaan ja keskittymään minuun. Koira toimi ihan hyvin, välillä tuijotteli muita ja kerran murahti tuomarille, kun tämä otti liian hallitsevan otteen koirasta. Mutta muuten olin tyytyväinen.

Kotona koira meni heti juomaan litratolkulla. Stressin merkki. Ja kun maha oli ihan ruikulilla loppu illan ja ärhenteli vielä kaiken lisäksi Kaapolle, niin asia oli selvä. Koira stressaantuu liikaa uusista tilanteista, uudesta ympäristöstä tai muista koirista. Ja vasta eilen osattiin yhdistää viime ajan pitkä ripulointi. Jännityksestähän se on johtunut. Kurssi on vienyt koiran mielen aika ahtaalle ja on sen takia reagoinut ripuloiden ja itseään aika usein rapsutellen ja vettä latkien.

Vähän minä arvelinkin, ettei tämän koiran kanssa lähdetä näyttelyyn ainakaan lähiaikoina. Aivoissa käy liiaksi sihinää ja sähinää eikä sille paikallaan odottelu  sovi. Rauhoittumista on harjoiteltu ja harjoitellaan edelleen, tie on vieläkin pitkä ja kivinen. Koira on hyvä ja tekee kaiken pyydetyn sata lasissa ja tahtoo miellyttää omistajaansa. Mutta ei osaa aina rauhoittua. Jo pentuna se oli juonut vettä ihan höpelönä. Omistaja oli säännöstellyt veden antamista. Meille tullessaankin Rino vain joi ja joi ja joi, meillä kun on koirille aina vettä tarjolla. Ja sitten pissasi hallitsemattomasti sinne tänne. Raakaruualle Rino siirretiin jo heti seuraavana päivänä meille tultuaan ja ylenmääräinen juominenkin loppui. Stressaantuneena vanha tapa palaa. Olen miettinyt syytä ja seurausta stressin, ruuan ja juomisen välillä. Miksi se joi pentuna niin paljon? Oliko allerginen jollekin? Stressasiko jotain muuta? Mikä nykyisin laukaisee stressin ja sitä myöten ylettömän veden latkimisen? Kuinka minun pitäisi toimia, ettei koira kärsisi?

Koira on parhaimmillaan silloin, kun se saa olla rauhassa. En tarkoita mitään eristystä vaan sitä, että tehdään normaaleja arkisia asioita yhdessä; lenkkeillään, oleillaan pihalla ja tallilla sekä lötkötellään sohvalla. Mitä enemmän treenaan ja opetan, sitä rauhattomammaksi koira muuttuu. Varsinkin, jos ei saa lopetettua harjoituksia koiran ollessa hyvällä mielellä ja rauhallisena. Muuten sille jää vire päälle ja sitten mennään ja mennään ja mennään. Tämä on ollut minulle todella haastavaa, oppia tunnistamaan se hetki, jolloin pitää lopettaa ja antaa koiran jäädä siihen rauhalliseen olotilaan, jonka se juuri saavutti saaliin (palkkion) saadessaan. Ja se on vain pieni muutos, jota tuskin ulkopuolinen, varsinkaan ei-koiraihminen huomaa. Sen huomaa vain koiran silmistä ja pään ilmeen rentoutumisesta. Ja vasta viime aikoina olen tämän pienen muutoksen oppinut tunnistamaan Rinosta. Joten itsekin olen aiemmin saattanut huomaamatta pitää yllä koiran stressiä. Ei mukavaa....

Eli meidän senssit on selvät. Ei kesällä näyttelyjä, vain siedätystä erilaisiin tilanteisiin, ihmisiin ja koiriin paljon pienissä erissä. Hajuerottelukurssille mennään ja toivotaan, että aivojumppa saa koiran rentoutumaan. Viime kesänä kursseilla käydessämme koira oli alkuun rauhaton, mutta alkoi lopulta kiinnittää huomiota minuun ja meidän yhteiseen tekemiseen. Mutta koko ajan oli tehtävä jotain, muuten muuttui rauhattomaksi. Eilen koira suostui jopa köllöttelemään kentällä, kun muut koirat olivat kehässä harjoittelemassa. Tuuletin hiljaa mielessäni. Tipun askelin edetään. Ei ole kirvestä heitetty vielä kaivoon, kyllä tämä tästä.

Kaunis katsella. Tosin ei kaikkien mielestä. Näyttelylinjaisten värityksestä tykkään todella paljon, mutta tuosta selkälinjan laskeutumisesta en niinkään. Lankkuperä ja tämä väri olisi unelmien täyttymys. Kaikkea ei voi saada...