Kerro, kerro kuvastin, ken on maassa typerin??

Kun Rinolla menee kuppi nurin, niin sitten se menee. Taas joudun itseäni katsomaan peilistä, että mitä tein väärin.. Rauhallinen koira muuttui stressaantuneeksi höseltäjäksi, joka piippaa pienimmästäkin asiasta. Huomaan, että sillä on todella, todella paha olla kaiken sen kiihkeyden alla. Aivot käy taas ylikierroksilla eikä koira saa rauhaa. Mitä tein??? Mitä tapahtui??

Alan siis muistelemaan...

Viikolla oli rally-tokotreenit, joissa Rino kulki kuin unelma. Meillä oli mukavaa ja koira oli todella rauhallinen.

Lauantain treeneihin otin Arminkin mukaan. Treenipaikalla Armi pääsi ensimmäisenä ulos autosta. Rino jäi huutamaan perään omassa kuljetushäkissään.. Kun sitten hieman myöhemmin laitoin Armin takaisin autoon, Rino hyppäsi ovesta ulos. Oli murtautunut ulos kuljetushäkistään..

Kävelimme Rinon kanssa treenialuetta ympäri ja seurailimme toisten koirien tekemisiä. Rino oli häkin rikkomis-episodista huolimatta todella rauhallinen ja rally-toko-rata meni hienosti läpi.

Sunnuntaiaamuna Rino läähätti, arvelin sen johtuvan siitä, kun sisällä oli aika kuuma ja koirat juuri olivat ulkonat riehuneet. Kävimme lenkillä ja siellä sillä oli koko ajan kiire eteenpäin eikä ollenkaan malttanut odottaa minua. Kiirekiirekiire.. Melkein turhauduin. Kaikki matkan varrella häkeissään ja juoksunaruissaan haukkuvat ja ryntäilevät koirat ohitimme kuitenkin hienosti.

Illalla vaihdettiin autoon uusi häkki Rinon rikkoman häkin tilalle. Tämä uusi häkki on hieman pienempi ja häkin seinien alaosat ovat vaneria. **Dingdingding** Hälytyskellojen olisi jo pitänyt soida. Enhän minä voi mennä Rinolle vaihtamaan häkkiä tuosta noin vain..

Koko matkan treenipaikalle koira piippasi.

Saavuimme treenipaikalle, jossa olemme viimeksi käyneet reilu vuosi sitten. Sieltä Rinolla on huonoja kokemuksia muista koirista ja ihmisistä. Ja tarkoitus oli fiilistellä kunnolla ennen suoritustamme. Rauhoittua ja katsella.

Auto jäi huonosti liian lähelle rataa ja Rino näki ensimmäisen koiran suorituksen häkistään. Muutamat ärjynnät päästi. Lähdimme kävelemään ennen omaa suoritustamme, kiersimme muutaman sadan metrin pituisen lenkin. Pysähdyimme kauemmaksi odottamaan vuoroamme radalle. Ja niinpä siinä sitten minut pääsi yllättämään ohikulkeva ihminen räksyttävän pikkukoiransa kanssa. En nähnyt heitä, koska olin selin. Ja pieni koira alkoi räksyttämään vasta kun oli liian myöhäistä minunkaan reagoida. Pikkupuudeli tempoi ja juoksi hihnassaan, huusi ja räksytti. Ja Rinolla meni hermot ja ärähti takaisin. Siihen kuivui meidän harjoittelut positiivisista koirakohtaamisista.. Ja heti perään tuli pyöräilijä juoksuttaen koiraansa pyörän vierellä. Ei mennyt ärinäksi, mutta Rino jähmettyi. Ei auttanut kuin mennä näköesteeksi..

Tässä vaiheessa minun olisi pitänyt ymmärtää jättää se hemmetin rally-tokorata tekemättä. Mutta sinne vain itseni koiran kera änkesin ja aivan väärässä tunnetilassa mentiin rata läpi. Rinohan teki, tottakai se tekee. Sillä on selkäytimessä kaikki tuollaiset radan suorittamiseen tarvittavat käskyt. Mutta kyllähän sillä kiinnostus muutaman kerran herpaantui radan laidoille. Eikä sen silmistä loistanut se tunne, mikä sillä yleensä on, kun jotain tehdään..  Treenien jälkeen käytiin Rinon kanssa kävelemässä, rauhoittumassa, ennenkuin lähdimme ajelemaan takaisin kotiin. Siltikin se koko kotimatkan piippasi ja vinkui häkissään. Ja minä hakkasin päätäni kojelautaan samaa tahtia: tyhmä tyhmä minä!! Suorastaan idiootti!! Siinä ajellessani sitten ynnäilin päässäni tekemiäni virheitä, joista suurimman osan kirjoitinkin tuohon ylle. Lisäksi Rinolla on nyt ollut lelut jonkin aikaa vapaasti saatavilla. Ja niillä on leikittykin yhdessä..

Ja miten meinasimme palautua tästä kuormituksesta? Jaa-a.. Parin päivän huilitauko treeneistä ainakin. Lelut pois. Pitkiä ja rauhallisia metsälenkkejä. Nenänkäyttöharjoituksia. Mikään ei lennä minun kädestäni, mitään en potkaise.

Joku ei nää mitään outoa tässä kirjoituksessani. Joku olisi korjannut piippaukset ja ärähtelyt komentamalla tiukasti. Kyllähän minä kiellän Rinoa. On sallittua tekemistä ja sitten on sitä ei sallittua tekemistä. Vaan tässä tilanteessa koira oli jo niin kuormittunut, että minun tiukat ei-komennot (ja äänessä olisi kuulunut tympääntyminen ja kiukustuminen, vaikka sitä kuinka yrittää peittää) olisivat vain pahentaneet asiaa ja koira olisi muistanut seuraavalla kerralla, että emäntäkin stressaantui näistä samoista jututista, joten niiden on oltava pahoja.. Nyt yritin kiinnittää huomioni itseeni, lopulta estin suoran kontaktin toiseen koiraan ainoalla sillä hetkellä käytössä olevalla tavalla eli menin itse väliin..

Mistään tuskin oli mitään hyötyä enää tuossa tunnetilassa. Vahinko oli ehtinyt tapahtua ja nyt palataan taas ihan helv*tinmoinen askel taaksepäin matkalla siihen pisteeseen, että vieraat koirat eivät ole Rinon mielestä pahin asia maailmassa..

Miten sitä voikaan olla niin tyhmä, että ihan tarkoituksella pilaa kaiken sen mikä on saavutettu? Olen niin vihainen itselleni, että savu nousee korvista.. Tällä hetkellä tuntuu, että voisin jo luovuttaa...